Suomi keikkuu Euroviisujen vedonlyöntitilastoissa ykkösenä. Edessä on kuitenkin monta vahvaa vastusta, arvioi MTV Uutisten toimittaja Silja Välske.
Vuoden odotetuin viikko lähestyy! Nimittäin viisuviikko, joka järjestetään Wienissä Itävallassa 12.–16. toukokuuta. Euroviisuissa Suomea edustavat Uuden Musiikin Kilpailun murskalukemin voittaneet Pete Parkkonen ja Linda Lampenius Liekinheitin-kappaleellaan.
Kaikki maat ovat valinneet oman edustajansa, ja vedonlyöntitilastoissa Suomelle povataan tällä hetkellä voittoa. Voiton saamiseksi tulee kuitenkin selättää monta kilpakumppania.
Alla listaus maista, joita kannattaa pitää silmällä.
Australia: Delta Goodrem - Eclipse
Australiaa tänä vuonna edustaa Delta Goodrem Eclipse-kappaleellaan. Maa nousi heti biisin julkaisun jälkeen vedonlyöntitilastoissa suoraan kärkikahinoihin, eikä syyttä.
Goodremin meriitit ovat kovat. Hänen yksi suurimmista hiteistä on vuonna 2003 Lost Without You, joka soi Suomessakin tiuhaan radiossa. Australialaistähti on kirjoittanut muun muassa Celine Dionin Eyes On Me -kappaleen. Goodrem on kotimaassaan näytellyt suositussa Neighbours-sarjassa ja tuomaroinut The Voice of Australia

