"Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää", totesi Sakari Topelius synkkämaineisesta Seilin saaresta vuonna 1845. Hänen sanansa eivät ehkä olleet kaukana todellisuudesta.
Turun saaristossa sijaitsevalle Seilin saarelle rakennettiin hoitolaitos lepraa eli spitaalia sairastaville vuonna 1619 Kuningas Kustaa II Adolfin käskystä. Sinne jouduttuaan, ei paluuta takaisin mantereelle ollut.
Lepra on krooninen sairaus, joka aiheuttaa ihoon epämuodostumia. Taudin ajateltiin olevan parantumaton ja sen pelko oli tuohon aikaan niin paha, että myös lievää ihottumaa tai esimerkiksi psoriasista sairastaneet lähetettiin saarelle eristyksiin.
Spitaalia esiintyi 1700-luvulla eniten juuri Lounais-Suomessa ja Ahvenanmaalla, mutta sielläkään se ei ollut kovin yleistä.
Jumalan rangaistus
Saarelle tullessaan, potilaiden tuli tuoda mukanaan 20 taalaria sekä laudat omaa ruumisarkkuaan varten. Koska lepra nähtiin ennen kaikkea Jumalan rangaistuksena, myös hoitokeinona käytettiin uskonnollisia metodeja, kuten saarnausta ja rukoilua.
Sinänsä varsinaisia hoitokeinoja tautiin ei ollut, joten viina todettiin parhaimmaksi parantumiskeinoksi. Yleisesti olosuhteet saarella eivät olleet kummoiset ja potilaiden kuolleisuus oli korkea. Historian aikana Seilissä tiedetään olleen hoidettavana vähintään 663 leprapotilasta.
Turhaan tuomittu?
Vuonna 1734 vasta 21-vuotias lähetettiin Seiliin äitinsä kanssa, vaikka varsinaista lääkärintodistusta lepran toteamisesta ei ole löytynyt. Malin kuoli tiettävästi Seilin viimeisenä leprapotilaana vuonna 1785.