Sebastien Ogier ei ole ollut rallin MM-sarjassa aivan yhtä kovassa tulosvireessä kuin viime vuoden alkupuoliskolla.
Vuonna 2025 Toyota-kuljettaja Ogier jätti kolme osakilpailua ajamatta, mutta juhli silti uransa yhdeksättä mestaruutta kauden päätteeksi.
Ogierin koko kauden saldo oli lähes käsittämätön. Ajamistaan 11 osakilpailusta hän saalisti kuusi voittoa ja huikeat kymmenen palkintokorokepaikkaa.
Lue myös: Ott Tänakista kovaa spekulaatiota – Toyotalta uusi lausunto
Tämän kauden neljästä ensimmäisestä kisastaan Ogierilla on kasassa ”vasta” yksi voitto Kanarialta ja kolmossija Monte Carlosta. Vajaat kaksi viikkoa sitten ajetussa Portugalin rallissa Ogier menetti voiton rengasrikkoon, ja Keniassa hän joutui keskeyttämään kertaalleen tekniseen vikaan.
Vuosi sitten Ogier kolkutteli MM-sarjan kärkisijoja neljän ensimmäisen kilpailunsa jälkeen. Tuossa vaiheessa hän oli napannut kolme voittoa ja yhden kakkostilan.
Nyt Ogier on MM-sarjassa kuudentena 56 pisteen päässä kärkikuljettaja Elfyn Evansista. Multimestaria ei voi vielä pudottaa pois mestaruustaistosta, mutta hänellä on tällä kertaa edessään huomattavasti vaikeampi tehtävä kuin vuosi sitten.
Ogier menetti Portugalissa rutkasti arvokkaita pisteitä rengasrikkonsa vuoksi. Portugalin osakilpailun jälkeen spekuloitiin sillä, että Ogierin ohjelmaan saatettaisiin lisätä kisoja, jotta hän voisi taistella tosissaan mestaruudesta.
Ranskalainen torppasi tämän teorian.
– Mikään ei ole muuttunut. Tulos ei vaikuta tähän mitenkään, Ogier vakuutti MTV Urheilulle.
– Meillä on ollut pitkään suunnitelma ja se on edelleen voimassa.
Ogier on varmuudella mukana kauden seuraavassa osakilpailussa, joka ajetaan ensi viikolla Japanissa. Todennäköisesti myös kesäkuun lopulla ajettava Kreikan Akropolis-ralli kuuluu tähtikuskin ohjelmaan, mutta heinäkuun Viron MM-ralli saattaa jäädä häneltä väliin.
