Vaikea ja vähäluminen talvi oli kova mansikanviljelijöille, mutta keväällä paljastui helpotus.
Kotimaisen mansikan kausi etenee normaalisti kohti kesän pääsatoa, kerrotaan Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitosta.
Talvi oli liiton mukaan mansikoiden kannalta "pelottava".
– Lunta oli monessa paikassa todella vähän ja pakkasta reilusti. Alkukeväästä jännitettiin taimien talvehtimista, mutta kasvustot ovatkin talvehtineet yllättävän hyvin, eikä mitään suurempaa talvituhoa ole valtakunnallisesti havaittavissa, liitto kertoo tiedotteessaan.
Kevät alkoi aikaisin ja kasvustot lähtivät kasvuun.
– Näytti pitkään siltä, että kausi olisi aikainen. Viileä jakso on kuitenkin hillinnyt kasvua, ja tällä hetkellä mansikkakausi on normaalissa aikataulussa.
Lue myös: Fakta kotimaisista mansikoista voi yllättää
Kotimaisen mansikalla herkutellaan puoli vuotta
Kotimaisesta mansikasta nautitaan nykyään pitkään.
Ensimmäiset mansikantaimet istutettiin kasvihuoneisiin tammikuussa. Niistä saatiin mansikoita huhti-toukokuun vaihteessa.
Tunneleissa ensimmäiset mansikat valmistuvat kevään valmistujaisjuhliin.
Ennen juhannusta nautitaan myös avomaalla harsojen alla talvehtineiden taimien sadosta. Juhannusviikolla avomaanmansikkaa voidaan odottaa maan eteläisimmistä osista.
Mikäli sää ei yllätä, avomaan pääsatokausi näyttäisi Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton mukaan tänä vuonna ajoittuvan tuttuun tapaan kesäkuun viimeiselle viikolle ja heinäkuulle.
Viime vuonna syötiin kotimaista tunnelimarjaa vielä marraskuussa.


