Sami Pajari matkustaa huipputulos mielessään Japanin MM-ralliin.
Kauden viimeinen asvalttikisa järjestetään Japanissa ensi viikolla. Tämän vuoden aiemmissa asvalttiralleissa Pajari on ollut hyvässä vauhdissa, sillä Kroatiassa hän oli toinen ja Kanariansaarilla kolmas.
Kroatiassa Pajari oli tiukasti mukana voittokamppailussa ja ajoi pitkään kisan kärjessä. Mutta rengasrikko vesitti suomalaisen haaveet uran avausvoitosta.
Pajarilla on tältä kaudelta kasassa kaikkiaan neljä palkintosijoitusta. Japanissa kärkisijat ovat jälleen tavoitteena.
– Asvalttikisat ovat menneet meiltä kivasti, joten ehdottomasti lähdemme sinnekin ajamaan kunnon kisaa, Pajari linjaa MTV Urheilulle.
Lue myös: Sami Pajari puhui arasta aiheesta – ”Sivutuote”
Pajari ei turhia piilottele tavoitteitaan.
– Kyllä mä sanoisin, että loppukauden tavoitteena on hakea avausvoittoa. Ja miksei se voisi olla mahdollista Japanissakin? Pajari pohtii.
Japanin MM-rallin kovimmat voittajasuosikit tulevat Toyotan leiristä. Tiimin kuskeista Sebastien Ogier ja Elfyn Evans ovat aiempina vuosina juhlineet voittoa Japanissa, kun taas Pajari ja Takamoto Katsuta ovat kumpikin vierailleet palkintokorokkeella Toyota Cityssä. Lisäksi Toyotan tehdastiimiin täksi vuodeksi nousseelta Oliver Solbergilta on lupa odottaa kilpailukykyistä kyytiä kisassa.
Pajari ei lähde sen suuremmin nöyristelemään tiimitovereidensa keskuudessa.
– Kyllä me taas yritetään laittaa ihan kunnon ralli päälle, Pajari hymyilee.
Japanin MM-ralli järjestetään 28.-31. toukokuuta. Kilpailussa ajetaan kaikkiaan 20 erikoiskoetta.
