Samsungin edullinen hittipuhelin on nyt entistä parempi

Samsungin viime kesänä esittelemä Galaxy J5 on alle 200 euron hinnallaan noussut varsin suosituksi puhelimeksi Suomessa. Operaattoreiden myyntilistojen kärkisijoilla hyvin viihtynyt malli on nyt saanut päivityksen, kun Samsung on esitellyt vuoden 2016 versiot Galaxy J5:stä sekä isommasta J7:stä.

Uusista malleista pienempi, Galaxy J5 (2016), on hieman edeltäjäänsä isompi, sillä näyttökoko on kasvanut viidestä tuumasta 5,2 tuumaan. Näytön resoluutio on kuitenkin ennallaan, eli 1280 x 720 pikseliä. RAM-muistin määrä on kasvanut 1,5 gigatavusta kahteen gigatavuun. Suorittimena on 1,2 gigahertsin kellotaajuudella toimiva neliydinsuoritin. Akun kapasiteetti on kasvanut mukavasti, 2600 milliampeeritunnista aina 3100 milliampeerituntiin asti.

Isompi Galaxy J7 (2016) on edelleen varustettu 5,5-tuumaisella Full HD -näytöllä, mutta akun kapasiteetti on kasvanut 3000 milliampeeritunnista peräti 3600 milliampeerituntiin. RAM-muistin määrä on kaksinkertaistunut edeltäjästä, ja on nyt kolme gigatavua. J7 (2016):n sisuksissa hyrrää kahdeksanytiminen suoritin 1,6 gigahertsin kellotaajuudella.

Kamerat uusissa malleissa ovat edeltäjistä tuttuja, eli edestä löytyy viiden megapikselin selfie-kamera ja maisemia voi tallentaa 13 megapikselin takakameralla. Käyttöjärjestelmän versiosta ei ole tietoa, eli onko kyseessä Android Lollipop vai mahdollisesti uudempi Android Marshmallow.

Galaxy J5 (2016) ja Galaxy J7 (2016) on nyt esitelty Kiinassa, mutta hintatietoja ei vielä kerrottu, eikä myöskään vielä tiedossa ole, mille markkina-alueille laitteet päätyvät. Suureen suosioon nousseen J5:n uuden version voisi kuitenkin luulla tulevan myös Suomeen aikanaan.

Lue myös:

    Uusimmat