Sami Kapasen NHL-neuvottelut kariutuivat koronavirukseen, valmennusura vaihtui lopulta täysin uudenlaiseen haasteeseen – "Luganon pesti avasi silmiä"

Vielä muutama vuosi sitten Sami Kapanen tähtäsi huipulle valmentajana. Nyt 47-vuotiasta Kapasta odottaa kuitenkin täysin uudenlaiset haasteet. Entinen NHL-hyökkääjä hyppäsi nimittäin penkin takaa pelaaja-agentiksi.

Aiemmin keväällä Kapanen ilmoitti luopuneensa KalPan omistajuudesta monien vuosien jälkeen. Vielä hetki sitten Kapanen tavoitteli menestystä päävalmentajana ensin KalPassa ja viime kaudella Luganossa. Luganossa pesti päättyi kuitenkin lyhyeen, mikä sai Kapasen pohtimaan uravaihtoehtojaan uudella tavalla.

– Jollain tavalla tuo Luganon valmennuspesti avasi silmiä, että realiteetit lähteä viemään omaa valmentajauraa eteenpäin tarkoittaa itselläni jotain muuta paikkakuntaa kuin Kuopio. Meillä on perhetilanne sellainen, että on kuitenkin koulussa käyviä lapsia ja tätä vasten heidän siirtymisensä valmennuspestien mukaisesti jonnekin muualle on aina minun puoleltani itsekäs ratkaisu, Kapanen kertoo MTV Urheilulle.

Tästä syystä Kapanen halusi keskittää toimintansa Kuopioon, jotta hän voisi asua perheensä kanssa saman katon alla. Valmennushaaveiden himmennyttyä nousi kaksi eri uravaihtoehtoa ylitse muiden.

– Pohdin kahta vaihtoehtoa, NHL:ään pelaajatarkkailuun ja kehitysvalmennustyötä tai pelaaja-agentiksi. Pohdinnan päätteeksi päädyin pelaaja-agentin puolelle ja oman yrityksen kautta lähden tekemään työtä, Kapanen sanoo.

– Alkutaipaleella ollaan, mutta on kiva, että kiekkoa aletaan pelaamaan ja julkisia tapahtumia pääsee katsomaan, ja sitä kautta pääsee viemään toimintaa eteenpäin.

Kapanen neuvotteli ennen päätöstään myös eri NHL-organisaatioiden kanssa. Keväällä maailmaa ravistellut koronaviruspandemia pisti kuitenkin neuvottelut jäihin. Lopulta ajatus pelaaja-agentiksi ryhtymisestä jyskytti päivä päivältä yhä voimakkaammin Kapasen takaraivossa.

– Kyllähän siinä konkreettisia vaihtoehtoja alkoi olla, mutta haasteena oli myös, että koronan myötä organisaatiot ovat pikkaisen jähmettyneessä tilassa. Ihan valtavia aikoja ei rekryihin siinä vaiheessa seurat investoineet, Kapanen valottaa.

– Kontakteja ja keskustelua oli, mutta kun enemmän rupesi pohtia, pelaaja-agentin hommat tuntuivat jollain tapaa mielekkäämmältä. Olla sitoutumatta yhteen organisaatioon ja keskittää enemmän omia voimavaroja kohden edustettavia pelaajia, se oli mielenkiintoisempi vaihtoehto sitten loppujen lopuksi, Kapanen summaa ajatusprosessiaan.

"Autossa tullaan istumaan aika paljon"

Mitä pelaaja-agentiksi siirtyminen vaatii? Kapanen aloittaa toimintansa täysin puhtaalta pöydältä. InvesStar-yrityksensä kautta palveluitaan tarjoava Kapanen tiedostaa, ettei menestyvä yritys synny hetkessä.

– Tästä on lähdetty liikkeelle ja pikkuhiljaa asioissa päästy eteenpäin. Alkuunhan nämä ovat pieniä askelia. Tämä vaatii aika paljon kärsivällisyyttä ja malttia, Kapanen myöntää.

Syksyllä ja talvella Suomen maantiet tulevat Kapaselle hyvinkin tutuiksi. Verkostoituminen ja eri pelaajiin tutustuminen vaatii nimittäin paljon matkustelua.

– Se vaatii aika paljon matkaa. Se vaatii paljon esiintymistä ja vierailua eri paikkakunnilla, olla näkemässä nuoria pelaajia ja heidän suorituksiaan. Se vaatii hyvin paljon läsnäoloa ja sitä matkustamista. Se tarkoittaa sitä, että autossa tullaan istumaan aika paljon seuraavien vuosien aikana, Kapanen toteaa.

Kapasen on myös ymmärrettävä tulevia asiakkaitaan, jotta hän pystyy tarjoamaan hänelle parhainta mahdollista apua.

– Täytyy ymmärtää pelaajaa persoonana ja pelaajana. Sitä kautta olla paremmin kokonaiskuvassa kiinni.

Kapanen pelasi pelaajaurallaan 402 ottelua SM-liigassa ja 831 ottelua NHL:ssä. Pohjois-Amerikassa Kapanen edusti kolmea eri NHL-seuraa, joten myös Atlantin valtameren takana odottava maailma on hänelle hyvinkin tuttua.

NHL-uran aikana Kapasen agenttina toimi legendaarinen Don Baizley, joka hääri myös useiden muiden suomalaispelaajien taustamiehenä. Vuonna 2013 edesmenneen Baizleyn toimintatavat tekivät Kapaseen suuren vaikutuksen.

– Hän oli mulla läpi Pohjois-Amerikan vuosien agenttina. Hän oli todellinen herrasmies ja vanhan kansakunnan mies hyvillä käytöstavoilla. Kohtelias ja hillitty, mutta kuitenkin äärettömän napakka neuvottelija. Uskoisin, että hänen kauttaan on paljon vaikutteita, miten itsekin tulee asioita tekemään. Olla kunnioitus sekä pelaajia että kanssatekijöitä kohtaan, Kapanen pohtii.

"Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan"

Kapanen jätti valmennusuran taakseen jopa hieman yllättäen. Hän ehti toimia päävalmentajana vuodesta 2017 vain kolmen kauden ajan ennen siirtymistään pelaaja-agentin tehtäviin.

Kapanen siirtää nyt fläppitaulun toistaiseksi naulakkoon. Vaikka Kapanen uskoo viihtyvänsä työuransa loppuun asti pelaaja-agenttina, ei hän kuitenkaan sulje paluuta penkin taakse täysin pois kuvioista.

– Ajatuksena on, että tämä on lopun työelämän ura, mutta koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, ja etteikö valmennus voisi olla vaihtoehto, jos asiat muuttuvat suuntaan tai toiseen, Kapanen myöntää.

Tällä hetkellä näyttää kuitenkin vahvasti siltä, ettei Sami Kapasta nähdä enää päävalmentajan tehtävissä. Uusi ala on tempaissut 47-vuotiaan kiekkoikonin täysin syövereihinsä.

– Tähän toimeen on lähdetty ihan sata lasissa. Tämä on kiehtova ala, johon olen lähtenyt. Siinä on aika paljon oppimista ja tekemistä. Vaatii vuosien työn mennä eteenpäin.

Kapanen uskoo, ettei tuore ura tule ainakaan tylsistyttämään häntä. Uutta opittavaa riittää jatkuvasti.

– Luulen, että alue, jossa on koko ajan uutta opittavaa ja tulee koko ajan uutta pelaajaa, mitä seurata ja olla asioissa kiinni, niin sitä vaihtelua on aika paljon. Seuraavat vuosikymmenet tulevat menemään aika jouhevasti tällä alalla, Kapanen hymyilee.

Lue myös:

    Uusimmat