Saksan ja Belgian tulvakatastrofin jälkeen maat kohtaavat uuden haasteen – valtavista jätevuorista on päästävä eroon

0:31
Katso video: Belgian kaatopaikat täyttyvät tulvien aiheuttamasta roskasta.

Maat pyrkivät pääsemään jätteestä eroon niin nopeasti kuin mahdollista, mikä voi tarkoittaa EU:n kierrätystä koskevien määräysten ohittamista.

Saksan ja Belgian viranomaiset tuskastelevat suurten jätevuorten kanssa tulvakatastrofin jälkeen. Tulvat ovat kasanneet muun muassa pesukoneita, huonekaluja ja autoja yhteen, ja maat pyrkivät hankkiutumaan eroon vuorista ennen kuin ne aiheuttavat riskejä ihmisten terveydelle.

Asiasta kertoi verkkolehti Politico.

Saksassa tulvien arvioidaan aiheuttaneen satoja tuhansia tonneja jätettä. Belgiassa luvun arvioidaan olevan 1,5 miljoonaa tonnia jätettä vain muutamassa päivässä. Esimerkiksi tuhoutuneita autoja on noin 40-50 000.

Belgian Liégessä vain pieni määrä tulvan jälkeistä jätettä lähetetään kierrätyslaitoksiin, toteaa paikallisen jätehuoltoyhdistys Intradelin tiedottaja Jean-Jacques De Paoli.

De Paolin mukaan tulvien jälkisiivouksessa pystyttiin jonkin verran erottelemaan metalleja, sähkö- ja elektroniikkalaitteita sekä rakennus- ja biojätteitä. Silti suurin osa jätteistä päätyy joko kaatopaikalle tai polttolaitokseen, koska niitä on käytännössä mahdoton erottaa.

– Pystymme erottamaan toisistaan lähinnä karkeita kiviainesosia, kuten rakennusjätteitä ja sähkölaitteita, sanoo Münsterin kaupungin jätehuoltopalvelujen johtaja Patrick Hasenkamp.

Tulvien takia jätteet sekoittuivat paitsi lietteen kanssa, mutta ne myös saastuivat ulosteiden ja kemikaalien takia. Sen takia lajittelu on hyvin vaikeaa.

Saastumisen vuoksi jätteiden uudelleenkäyttö ja kierrätys on käytännössä poissuljettu vaihtoehto. Suurin osa jätteistä on poltettava.

Saksassa jätteiden polttamisesta voi koitua ongelmia, sillä saksalaiset polttolaitokset toimivat jo lähes täydellä kapasiteetilla. Tarvittaisi kokonaan uusi polttolaitos hoitamaan ongelmaa. Tässä tilanteessa siivous voi kestää vuosia, Hasenkamp sanoo.

Jätteet kansanterveysriskinä

Jätteet saattavat koitua nopeasti kansanterveysriskiksi, mikäli vaarallisia aineita sisältävät jätteet jäävät ympäristöön ja ne vuotavat. Pienetkin vuodot voivat saastuttaa vesialueita.

Tulvien kuljettama liete vahingoittaa vedenpuhdistamoja, minkä takia useita puhdistamoja on jouduttu korjaamaan. Belgiassa joitakin vedenpuhdistamoja on jouduttu sulkemaan tulvien vuoksi.

Bonnin vesialueista vastaava yleishyödyllinen yritys suositteli ihmisiä keittämään veden ennen käyttöä, koska sen puhtaudesta ei voitu olla varmoja.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja