Ruotsalaismies myönsi radio-ohjelmassa ohjelmoineensa tietokoneen äänestämään useita kertoja yhtä Melodifestivalenin osallistujaa.
Ruotsin euroviisukarsintana toimivassa Melodifestivalen-laulukilpailussa on paljastunut äänestyshuijaus. Ruotsalaismies on kertonut Ruotsin radion ohjelmassa, että hän ohjelmoi eräänä viime vuosista tietokoneen äänestämään samaa kappaletta 2 500 kertaa lyhyen ajan sisällä.
– Tavallisella tietokoneella on kohtuullisen helppoa saada lähtemään pari sataa puhelua minuutissa, huijauksen ohjelmoinut mies kertoo radiolle.
Mies kertoo saaneensa mahdollisesti joltakin kisaan osallistuneelta artistilta rahaa äänestyshuijauksen ohjelmoinnista.
Kyseessä on ensimmäinen vastaavanlainen huijaus Melodifestivalenin historiassa. Tuottaja Christer Björkmanin mukaan mitään tiettyä sääntöä ei varsinaisesti ole rikottu, sillä sellaista ei ole ollut tällaisia tapauksia varten. Hän pitää kuitenkin tapahtunutta eettisten sääntöjen vastaisena, ja kertoo, että kilpailun sääntöjen muuttamista harkitaan.
(MTV VIIHDE)
Uusimmat
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:37
MTV seuraa: Jesse Puljujärvi liekeissä – Kanadan puolustajalta totaalinen aivopieru
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
18:09
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
18:04
Salkkarit-tähdet paljastavat podcastissa totuuden intiimikohtausten takaa: "Siitä on romantiikka niin kaukana"
-
17:58
Venäjä väittää: Uusi valloitus Harkovassa – "Läpimurtojen mahdollisuus kasvaa"
-
17:57
Karu paljastus videotarkistuksessa: Harri Säterin virhe aiheutti Kanadan maalin hyväksymisen
-
17:40
Tämä osuma maistui! Jesse Puljujärvi täräytti kiekon Kanadan verkkoon
-
17:30
Kuski koki kauhunhetkiä Yhdysvalloissa – rekka päätyi sillan reunalle roikkumaan
-
17:28
Kuinka kauan tuorejuusto säilyy jääkaapissa?
-
17:03
Näkövammaiset jakavat arjen haasteita, joista normaalinäköisten ei tarvitse juuri huolehtia: "Miksi aina, kun joku tippuu lattialle..."
-
17:01
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
16:35
Slovakian Ficon ennuste positiivinen: Pääministeri tajuissaan
-
16:20
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – johtaja antaa henkilökunnan toiminnalle arvosanan 10+
-
16:15
Mariko Pajalahti ja Tidjân Ba muistelevat Kwan-yhtyeen menestystä: "Se oli ihan tajutonta"
-
16:11
Slovakian pääministerin ampujaksi epäilty mies määrätty tutkintavankeuteen.
-
Lataa lisää