Ruotsi kuittasi viime vuoden välierätappion Suomen alle 20-vuotiaille jääkiekkomiehille.
Suomen päävalmentajan Lauri Mikkolan komea Ruotsi-voittojen sarja jääkiekon alle 20-vuotiaiden miesten MM-kilpailuissa päättyi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Suomen aikaa, kun Ruotsi oli vahvempi välierässä maalein 4–3 ja eteni loppuotteluun.
Mikkolan luotsaama Suomi kaatoi Ruotsin alkusarjan päätösottelussa kaksi vuotta sitten ja MM-välierässä vuosi sitten, mutta Yhdysvaltojen St. Paulissa Ruotsi kuittasi edelliskisojen pettymykset voittomaalikilpailussa. Loppuottelupaikka ratkesi vasta kahdeksannessa laukojaparissa, jossa Ruotsin Anton Frondell ohitti Suomen maalivahdin Petteri Rimpisen.
– Peli kulminoitui rankkarikisassa. Aika hieno peli meiltä. Yhdessä voitetaan ja yhdessä hävitään, päävalmentaja Mikkola summasi TV5:n haastattelussa.
Tappioitta läpi turnauksen edennyt Ruotsi rokotti Suomea välierässä etenkin erien aluissa. Maalivahti Rimpinen ei ollut ottelun alussa parhaimmillaan, mutta hän paransi tuon jälkeen ja torjui esimerkiksi jatkoajalla Ruotsin läpiajot.
– Valmistautuminen ei epäonnistunut, Mikkola painotti.
Voittomaalikilpailun jälkeen Rimpisen pettymys purkautui, kun hän iski mailansa kappaleiksi ja paiskasi juomapullonsa jäähän.
– Hieno porukka, taistelimme, ei riittänyt, Rimpinen sanoi TV5:llä.
Yllätyspomppuja
Ruotsi tuottaa jatkuvasti huippupelaajia NHL:ään ja on erinomainen pelaajakasvattaja, mutta maa on voittanut vain kaksi alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruutta: 1981 ja 2012. Suomella on viisi maailmanmestaruutta: 1987, 1998, 2014, 2016 ja 2019.
