Rukalla heräsi huoli – Jari Isometsä lyö nyt pöytään Suomi-hiihdon jokerit: "Sitten alkaa rävähtää"
MTV Urheilun maastohiihtoasiantuntija Jari Isometsä veti yhteen Rukan maailmancupin päätöskisojen ja koko viikonlopun antia sunnuntaina. Ilonaiheet olivat vähissä, mikä aiheutti huolta suomalaisten iskukyvystä alkaneella kaudella.
Sunnuntain päätösmatkoilla, 20 kilometrin vapaan yhteislähdöissä nähtiin naisten puolella hämmästyttävä kilpailu. Suomen eturivin menijät, Krista Pärmäkoski ja Kerttu Niskanen jäivät jopa 30:n kärjen ulkopuolelle.
LUE MYÖS: Näin Krista Pärmäkoski selitti hämmästyttävää tappiota – Kerttu Niskanen välittömästi sisätiloihin
Välinepuoli ei osunut nappiin, ja Isometsän arvion mukaan huippukaksikko on vielä kaukana parhaastaan myös iskukyvyn suhteen. Kun sunnuntaina oli vielä kova pakkanen ja sitä myötä nihkeä keli, Pärmäkosken (31:s) ja Niskasen (32:s) ero kärkeen venähti lähes kolmeen ja puoleen minuuttiin.
– Kun lihas ei ole ihan kunnossa, erot korostuvat. Ja sitten kun putoat pääletkasta, annat henkisestikin vähän periksi. Se on täysin ymmärrettävää, Isometsä toteaa.
Asiantuntija on hieman huolissaan, sillä Ruka on usein antanut hyvän kuvan loppukauden voimasuhteista.
– Olen kuitenkin sitä mieltä, että Pärmäkoski ja Niskanen ovat vielä selkeästi keskenkuntoisia. Heiltä on tulossa vielä iso parannus. Mutta sitten seuraava suomalaisporukka on todella kaukana.
Tähän saatiin yksi iloinen poikkeus sunnuntaina.
– Hienoa, että Vilma Ryytty hiihti tänään omaan tasoonsa nähden ylisuorituksen (28. sija). Näitä tarvitaan!
Jasmi Joensuu oli kuudes perinteisen sprintissä perjantaina, mutta kun summaa suomalaisnaisten kokonaistuloksen Rukan normaalimatkojen kisoista, lopputulos on karu: neljä sijoitusta 30:n parhaan joukkoon, kärkenä Niskasen 7. sija perinteisen kympiltä.
– Ei varmaan ole koskaan ollut näin heikkoa. Ja kun peilataan historiaa, niin täältä puuttuu vielä yksi aika iso hiihtomaa, Isometsä linjaa viitaten Venäjään.
– Ihan hirveästi meille ei ole tulossa menestystä vapaan hiihtokilpailuista tällä kaudella.
Miehissä parempaa
Miesten puolella sunnuntain suomalaisnimi oli Remi Lindholm.
– Lindholm veti kyllä hyvän kisan. Hän on ollut suoraan sanottuna huono alkukauden kisoissa. Hän oli Suomen cupissa 12:s (toim. huom. 11.s) ja nyt maailmancupissa 12:s. Se kertoo aika pitkälti siitä, että kunto alkaa pikkuhiljaa löytyä. Hiihto oli sen lisäksi pirteän näköistä, Isometsä kehuu.
Iivo Niskanen oli Lindholmin perässä 13:s. Niskanen on tunnetusti vapaalla selvästi heikompi menijä kuin perinteisellä. Lauantaina hän oli toinen perinteisen kympillä.
– Niskanen tietää sen, että kun vapaa alkaa kulkea kohtuullisen hyvin, niin silloin hän voittaa perinteisellä kisoja. Tämä oli Niskaselle varmasti sellainen signaali, että kun vapaalla pysyi noin hyvin kärkiporukassa, niin kunto on nousussa.
Niskanen vahvisti sunnuntaina, että jää sivuun ensi viikon Jällivaaran maailmancupista. Siellä on ohjelmassa vapaan kymppi ja viesti. Suomalaistähti tähtää erityisesti Trondheimin maailmancup-vetoihin sekä Tour de Skille.
Isometsä pitää ratkaisua oikeana.
– Nyt pikku paussi tähän, harjoittelua ja sitten alkaa rävähtää.
Isometsä ei ole miesten joukkueesta kokonaisuudessaan niin huolissaan kuin Suomen naisten ryhmästä.
Tätä näkemystä tukevat myös tulokset: Rukan normaalimatkoilla suomalaismiehiä oli 30:n parhaan joukossa kahdeksan lauantaina ja kolme sunnuntaina.
Uusimmat
-
22:35
Voisiko Suomi jäädä Euroviisuista pois? Yle-pomo: "Ei ole tarkoitus, että suurin osa ilon ja riemun kilpailussa on ahdistuneita"
-
22:23
Ei herkimmille: Valvontakamera tallensi hyökkäyksen vankien kuljetusautoon – kaksi kuoli
-
22:16
18-vuotias MM-maalaaja nostattaa kierroksia: "Onko hän parempi kuin Ovetshkin?"
-
22:03
Julkisuudesta vuosiksi vetäytynyt Anu Hälvä muistelee 90-luvun suurta suosiota: "Olin täysin valmistautumaton"
-
21:57
MM-rallissa täysin poikkeuksellinen päätös – Hyundain uhkailu sai kilpailijat taipumaan?
-
21:26
Mielenosoitukset "venäläislakia" vastaan jatkuvat Georgiassa – "Tulee olemaan este EU-jäsenyyspolulla"
-
21:24
Neste antoi tulosvaroituksen
-
21:23
Ex-tähtipelaajan sukukalleudet aiheuttavat ongelmia lentokentällä – "Olemme huolissamme"
-
21:10
Trumpin entinen asianajaja todisti hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä
-
21:00
MasterChef Suomi -sarjan voitto ratkesi – haku uudistuneelle kaudelle on käynnissä
-
20:41
Henkilöauto ja rekka törmäsivät Lahdessa – yksi loukkaantui
-
20:17
Titanic-ohjaaja James Cameron ja Céline Dion eivät halunneet elokuvaan sen kuuluisaa tunnuskappaletta
-
20:16
Sortunut silta räjäytettiin irti jumiutuneesta rahtilaivasta Baltimoressa – Video tallensi pamauksen
-
20:03
Parisuhteen muodostaminen voi olla yllättävän monimutkaista – psykologi kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
-
20:02
Mikä on ennennäkemättömän ryöpytyksen kohteeksi joutunut Euroviisuista tuttu EBU?
-
19:55
Norja jysäytti makean voiton MM-kisoissa
-
19:40
Madonna muisteli äitinsä menetystä 5-vuotiaana: "Kukaan ei kertonut hänen olevan kuolemaisillaan"
-
19:38
Nobelkirjailija Alice Munro on kuollut
-
19:30
Nyrkinisku päähän tappoi isän, teko tallentui videolle – uhrin lähtö sairaalalta kaatoi syytteen
-
19:27
Kauppalehti: Lakkolait tulossa voimaan lauantaina
-
Lataa lisää