Roope Salminen tuli isäksi vuonna 2020.
Artisti Roope Salminen on yksi uuden Laulu rakkaudelle -kauden yllättäjistä. Salminen kirjoitti kasvattiäidilleen Riitta Havukaiselle kappaleen Sä teit musta mut, joka kertoo Salmisen tunteista Havukaista kohtaan. Salminen kertoo Instagram-tilillään jännittävänsä kappaleen julkaisua.
– Tämä on ensimmäinen biisijulkaisu, jota odotan innolla enkä kauhulla, Salminen kuvailee tunnelmiaan.
Salminen postasi torstaina 10. helmikuuta kuvan lapsensa kanssa ulkoilemasta. Kuvassa lapsi on lumileikeissä ja Salminen hymyilee tyytyväisenä kameralle. Hän toteaa, että myös jälkikasvu on arvostanut isänsä uutta musiikkia.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.