Robert pysähtyi tien reunaan ja ajatteli pelastavansa yhden kissanpennun – sitten pusikossa alkoi kuhista

Hyväsydäminen mies pysähtyi tien viereen pelastamaan nälkiintynyttä kissanpentua – tai niin hän ainakin luuli.

Louisianalaisesta Robert Brantleysta, 37, tuli yhdessä yössä ei vain yhden, vaan 13 kissanpennun sijaishuoltaja.

Viraaliksi nousseella videoklipillä Robert pysähtyy autollaan tiensivuun nähtyään tiellä pienen nälkiintyneen oloisen kissanpennun. Seuraavassa hetkessä kissanpennun takana pusikossa alkaa kuhista ja armeija maukuvia kissanpentuja ryntää Robertin jalkoihin hyörimään ja pyörimään.

– Hyvä tavaton! Enhän minä teitä kaikkia voi ottaa, Robert huudahtaa videolla.

Kissanpennut pyörivät miehen jaloissa, mutta niiden emosta tai emoista ei ollut tietoa.

– Meillä on kissanpentuongelma. Luulin pelastavani yhden pennun, taivaan talikynttilät! Robert toteaa videolla.

Alun perin Robert oli nähnyt vain yhden kissanpennun tien vieressä. Omatunnon pistosta huolimatta hän oli ajanut sen ohitse, mutta kissanpentu jäi miehen mieleen marinoitumaan. Lopulta hän teki U-käännöksen ja palasi kissan luokse.

– Vaimoni oli toivonut kissaa pitkään, joten ajattelin pelastaa sen yhden, Robert kirjoittaa omassa Instagramissaan.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä

Robert ei löytänyt pentujen emoa

Robertilla ei tilanteessa ollut muuta mahdollisuutta kuin pakata kissanpennut autoonsa ja ajaa kotiin.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

– Ne ovat nyt kotona ja voivat hyvin. Syöttäessäni niitä ensimmäisen kerran ne tappelivat kuin eivät olisi ikinä ennen nähneet ruokaa, Robert kertoo New York Postille.

Hän spekuloi, että joku tien lähettyvillä asunut oli heittänyt kissanpennut ulos ja hylännyt ne, koska Robert ei ollut löytänyt kissojen emoja tien lähettyviltä.

Hän ei voi pitää kaikkia 13 kissanpentua, vaan aikoo etsiä niille kaikille uudet kodit. Hän kuitenkin harkitsee kahden tai kolmen pennun pitämistä. Yksi 13 kissanpennusta on jo luonut erityisen suhteen Robertin 1-vuotiaaseen poikaan.

– Ne ovat täysin lumoutuneita toisistaan, Robert kertoo.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä

Monet naapurit ovat jo lupautuneet ottamaan itselleen pennun.

– Täällä asuu hyviä ihmisiä, jotka haluavat auttaa. Monet myös haluavat ottaa kaksi pentua, jotta pennut eivät joutuisi eroon toisistaan. Olen siitä todella innoissani, Robert kertoo.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä

Hän on kuitenkin luvannut olla tarkka siitä, mihin kotiin mikäkin pentu lähtee, kun sen aika on.

Lähteet: Kameraone, New York Post ja Instagram

Lue myös:

    Uusimmat