0:27Eläinsuojeluyhdistys julkaisi videon kuolleesta kissanpennusta herättääkseen ihmiset tajuamaan, että ulkoilevat kissat on leikattava. Video voi järkyttää herkimpiä.
Eläinsuojeluyhdistyksen vapaaehtoiset löysivät lauantaina taivasalta kuoliaaksi paleltuneen kissanpennun Kouvolassa. Pentua ei voitu enää pelastaa, mutta Ross-sisarus odottaa nyt lämpimässä uutta kotia.
Kouvolan seudun eläinsuojeluyhdistyksen vapaaehtoiset tekivät viikonloppuna surullisen löydön Korialta Kouvolasta.
Pieni kissanpentu oli jäätynyt kuoliaaksi ja makasi turkki kuuraisena syksyn lehtien ja sammalen päällä.
Kissanpentu oli jäätynyt kuoliaaksi ja makasi turkki kuuraisena syksyn lehtien ja sammalen päällä.Susanna Katajala
Yhdistyksen puheenjohtaja Sari Metsälä sai raskaan tehtävän viedä pentu pois ja hoitaa sen hautaaminen.
Kun hän kantoi pentua autolleen kämmenellään, hän sanoo miettineensä elämän epäreiluutta.
– Tämä ihana tummanharmaa pentu oli nostettu pakkassammalilta ja oli jo hieman jäykähkö. Sen häntä kuitenkin heilahteli kävelyn tahtiin, mikä muistutti minua siitä, että kotona odottaa toinen terveeksi saatu kissanpentu, jota sitäkin kantelen käsissäni, Metsälä kertoo MTV Uutisille.
Sari Metsälä kantoi jäätyneen pennun autolleen kämmenellään ja mietti, miten epäreilua elämä voi olla.Sari Metsälä
Metsälä kertoo pohtineensa myös sitä, minne pentu saadaan haudatuksi ja onko hänestä hautaamaan sitä.
Lopulta hän sanoo delegoineensa tehtävän miehelleen ja 7-vuotiaalle tyttärelleen.
– Nieleskelin itse kyyneliä keittiössä. En halunnut edes tietää, minne pentu haudataan.
– Lepää rauhassa pikkukissa, Metsälä sanoo.
Lepää rauhassa, pikkukissa.Sari Metsälä
Metsälä kertoo paenneensa synkkiä ajatuksiaan tämän jälkeen työhön – siis muiden kissojen pelastamiseen.
– Lähdin etsimään toisen vapaaehtoisemme kanssa rakennuksia ja ruohikoita ja pihaa niiden varalta, jotka voisi vielä pelastaa.
Kuollut kissanpentu oli päättänyt jostain syystä tulla yöllä tämän loukun viereen ja jäädä siihen ikiunille. Loukussa olisi ollut ruokaa, mutta pentu ei mennyt syömään.Sari Metsälä
Eläinsuojelutyön hintana on huolehtia myös niistä, joille apu tulee liian myöhään, Metsälä toteaa.
– Liian moni kissanpentu ei uskalla näyttäytyä ajoissa etsijöille, tai tule kuulluksi maukuessaan autiossa pihassa.
Metsälä sanoo toivovansa, että kaikki ihmiset tajuaisivat, että leikkaamattomat kissat eivät kuulu ulkoilemaan itsenäisesti tai asumaan ulkona Suomessa.
Somejulkaisulla kuolleesta kissasta yhdistys halusi herättää nekin, jotka eivät tilannetta vielä ymmärrä.
– Emme yleensä negatiivisia ja rankkoja asioita jaa Kseyn tilillä, emmekä kuvia, joista tulee kamalan paha mieli. Teimme kuitenkin nyt poikkeuksen, jotta jokainen seuraaja saisi hieman lisärohkeutta puuttua asiaan, jos tietää kissaemoja ja pentuja jossain pyörivän ulkosalla.
Metsälä muistuttaa, että laki kieltää hallitsemattoman kissojen lisääntymisen – ja ulkona synnyttäminen on juuri sitä.
– Silti osa ihmisistä ei leikkauta kissojaan ja pitää niitä ulkosalla tekemässä mitä vain. Siitä syntyy sitten kurjia kohtaloita. Meidän sydämemme särkyy, kun emme ehdi auttamaan. Tällaiselle auttamiselle ei pitäisi olla tarvetta.
Metsälän mukaan ulkona elävistä kissanpennuista kannattaa ja pitää ilmoittaa valvontaeläinlääkäreille.
Jäätyneenä löytyneen kissan sisaruksen eläinsuojeluyhdistyksen väki sai pelastetuksi.
Se löydettiin talvisin tyhjänä olevan vanhan maatalon navetan yläkerran betonirampilta. Emoa ei löytynyt.
– Yläkerta on täynnä heinää ja villoja ja tavaraa. Siellä pennut ovat varmaan emon kanssa olleet, Metsälä arvelee.
Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistyksen väki loukutti tämän Ross-nimen myöhemmin saavan kissanpennun Kouvolassa. Kuvassa hän oli juuri saapunut eläintalolle.Heidi Laatu
Selvinneen sisaruksen nimeksi tuli Ross-Kissa. Nimi juontaa juurensa Korian jäteaseman seutuun, josta on löytynyt lähivuosina paljon kodittomia kissoja.
– Kissat eivät ole olleet yhdessä pihassa populaationa, vaan alueella kulkee kissoja aika laajalti. Jonkun leikkaamattomat kissat siellä lisääntyvät, ja nyt korjataan seuraamuksia.
– Ross on utelias ja kiltti pieni kollipoika. Alkuun Ross oli pelokas, mutta nopeasti tottui ihmisiin ja elämään sisällä. Rossille maistuu ruoka ja se oppi nopeasti käyttämään hiekkalaatikkoa. Ensimmäisen matolääkekuurinkin on jo saanut, uudessa päivityksessä kerrotaan.
Leikkisä Ross odottaa uutta kotia kotihoitopaikassa.Päivi Penttilä
Ensimmäisinä päivinä Ross naukui kovasti yksin ollessaan, joten sen kanssa on vietetty paljon aikaa.
– Nyt Ross on oppinut leikkimään ja saanut jo aikamoisia rallituksia aikaiseksi. Ross suhtautuu ihmisiin luottavaisesti, nauttii silityksistä ja on kova poika kehräämään. Ainakin tällä hetkellä Ross vaikuttaa myös varsin terveeltä kissalta.
Ross odottaa määräajan mahdollista omistajaa, mutta jos – ja luultavasti kun – sellaista ei löydy, sille etsitään uusi koti.
– Toisen roska on toisen aarre. Meille sinä olet aarre, kotihoitaja päättää.