OnlyFans-mallille määrättiin vankeusrangaistus asiakkaan kuoleman johdosta.
Tuomari määräsi tällä viikolla kalifornialaiselle OnlyFans-mallille ja escort-palveluita tarjoavalle Michaela Rylaarsdamille neljän vuoden vankeusrangaistuksen kuolemantuottamuksesta.
Rylaarsdam pyysi oikeudessa anteeksi uhrin perheeltä, kertoo New York Post.
Tapauksessa oli kyse siitä, että Rylaarsdamin asiakas, 55-vuotias Michael Dale, menehtyi kaksikon BDSM-sävytteisen tapaamisen aikana vuonna 2023 miehen kotona Kaliforniassa.
Tapaamisen karmea loppu
Rylaarsdam tunnusti syyllisyytensä viime kuun alussa.
Dale kuoli tukehtumalla sen jälkeen, kun Rylaarsdam oli laittanut ilmastointiteippiä miehen suun päälle sekä muovipussin ja kelmun hänen päänsä ympärille. Miehen raajat olivat sidotut, joten hän ei pystynyt itse auttamaan itseään.
Rylaarsdam soitti hätäkeskukseen ymmärrettyään tilanteen vakavuuden. Ensimmäisen poliisin saapuessa paikalle Rylaarsdaam oli antamassa ensiapua miehelle, kertoo The San Diego Union-Tribune.
Dale julistettiin aivokuolleeksi seuraavana päivänä.
Lue myös: Suomi yllättävän Onlyfans-tilaston kärjessä
Puolustuksen mukaan Rylaarsdam ei pyrkinyt aiheuttamaan Dalen kuolemaa eikä yrittänyt peitellä tapahtunutta. Dale oli maksanut hänelle 11 000 dollaria eli noin 9 500 euroa tallennettavasta fetissikohtaamisesta.
Asianajaja Dan Cohen korostikin New York Postin mukaan aiemmin, että kyseinen fetissisessio oli asiakkaan oma toive. Puolustus katsoi tämän olevan rangaistusta lieventävä seikka.
Rylaarsdam on naimisissa oleva kolmen lapsen äiti. Aviomies kannusti vaimoaan tämän työssä.

