Kolmen vuoden urakkansa Tapparan päävalmentajana tähän kevääseen lopettava Rikard Grönborg on kiitollinen kokemuksestaan Suomessa.
Grönborg voitti Suomen mestaruuden heti ensimmäisellä kaudellaan Tapparassa. Toinen kausi meni odotuksiin nähden täydellisesti penkin alle, mutta nyt jättiseura on palannut jälleen runkosarjavoittajaksi.
Lue myös: Olli Jokinen peruu nyt syytöksensä
Ruotsalaisvalmentajaa odottaa kevään päätteeksi paluu Tre Kronorin päävalmentajan paikalle. Sitä ennen on kuitenkin edessä viimeinen kamppailu Kanada-maljasta.
– Ruotsin maajoukkuetta parempaa työpaikkaa ei olekaan, kun on syntynyt ja kasvanut Ruotsissa.
– Tämähän on unelmatyöni, jota teen juuri nyt Tapparassa ja Suomessa, ja taas ensi vuonna, Grönborg kertoo MTV Urheilun haastattelussa.
Mitä kokenut valmentaja on oppinut Suomessa viettämisensä vuosien aikana.
– Laskemaan (suomeksi), Grönborg vitsailee ensin.
– Ei vaan, olen oppinut paljon. Olen aina ihaillut suomalaista kulttuuria. Kasvoin toisen polven suomalaisten ympäröimänä Etelä-Tukholmassa. Sain ulkopuolisena perehtyä suomalaiseen kulttuuriin.
