Reseptilääkkeiden jatkuva hintojen lasku uhkaa jo apteekkien toimintaa.
Reseptilääkkeiden hinnat ovat laskeneet 40 prosentilla viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Viimeisin pudotus hinnoissa tapahtui vuoden vaihteessa.
– Kyllä se näkyy konkreettisesti kuluttajan kukkarossa, Apteekkariliiton toimitusjohtaja Merja Hirvonen kertoi Huomenta Suomessa.
– Säästöjä on tehty lääkekorvausmenojen karsimiseksi, mutta kun reseptilääkkeissä on merkittävä kuluttajaosuus, näkyy se myös kuluttajille.
Vaikka itsehoitolääkkeissä puolestaan hinnat ovat nousseet noin kahdeksan prosenttia, on nousu ollut hyvin maltillista.
– Jos verrataan ruoan hintakehitykseen, jossa nousu on ollut 60 prosenttia samalla vertailujaksolla, voidaan sanoa, että lääkkeiden hintasäätely toimii kyllä kuluttajan eduksi.
Lue myös: Suomea ja Eurooppaa uhkaa turvallisuusriski, jota on aliarvioitu vuosia – tästä on kyse
12 apteekilta lopettamisilmoitus
Siinä missä kuluttajien lompakoille hintojen kevennykset ovat olleet helpotus, voi tilanne kostautua apteekkien lähipalvelujen heikkenemisellä.
– Apteekkareista jo viime vuonna 25 prosenttia ei päässyt siihen tulotasoon, johon pääsisi ulkopuolisen palveluksessa työskennellessään.
