Bayern München voitti Real Madridin Mestarien liigan puolivälierien avausosassa maalein 2–1, mutta olisi ainakin MTV Urheilun asiantuntijoiden mukaan ansainnut ottelun lisäajalla mahdollisuuden yrittää kolmatta osumaa rangaistuspotkusta.
Bayernin ranskalaislaituri Michael Olise aiheutti Realin espanjalaispuolustaja Alvaro Carrerasille suuria vaikeuksia läpi tiistai-illan. Ottelun lisäaika oli käymässä jo vähiin, kun rangaistusalueella pallon saanut Olise kaatui nurmen pintaan Carrerarsin kolautettua tätä selkään. Ottelun erotuomari Michael Oliver ei viheltänyt tilanteesta rangaistuspotkua, eikä häntä kutsuttu tutkimaan tilannetta VAR:ilta.
– Kyllä mä kysyn, miten tästä tilanteesta ei tule pilkkua? Peetu Pasanen ihmetteli ottelun jälkeen todeten samalla ettei Carreras ole tilanteessa lähelläkään palloa.
– Se on mun mielestä ihan oikeutettu kysymys. Jos katsoo tämän hidastuksen, aika selkeästi tuossa ollaan selkäpuolella, Mika Väyrynen puolsi.
Mehmet Hetemaj piti niin ikään tilannetta jopa selkeänä rangaistuspotkuna.
– Michael Oliver vihelsi muuten hyvin, mutta tuon tilanteen olisi varmaan joku muu viheltänyt. Käytännössä Carreras ei edes yritä pelata palloa.
Puolivälierät jatkuvat tänään Barcelonan ja Atletico Madridin sekä PSG:n ja Liverpoolin kohtaamisilla. Toiset osaottelut ovat ohjelmassa ensi viikolla.
