Liikenneturvan kyselyn mukaan rattiraivoksikin kutsutulla aggressiivisella toiminnalla pyritään osoittamaan se, että on itse oikeassa ja toinen toimii väärin. Samalla onnettomuusriski nousee.
Suomalaisten ajatuksia liikenteestä selvittävään Liikenneturvan kyselyyn vastasi viime vuoden lopulla reilut tuhat ihmistä.
Yli puolet vastanneista käyttäytyy aggressiivisesti liikenteessä, koska haluaa osoittaa toisen toimivan väärin. Kolmanneksen mielestä aggressiivinen käyttäytyminen edistää sujuvampaa etenemistä ja vajaa kolmannes kertoo purkavansa sillä omaa kiukkuaan.
Liikenneturvan suunnittelija Tomi Niemi kumoaa monien käsityksen.
– Ei ne nopeat kiihdytykset, äkkijarrutukset tai nopeat kaistan vaihdot sitä liikenteen sujuvuutta edistä, Niemi toteaa.
– Päinvastoin. Ne vain lisäävät entisestään sitä liikenteen ruuhkautumista, kun siellä tehdään yllättäviä asioita, joihin muut joutuvat aina reagoimaan tavallaan vähän tiukemmin.
Lue myös: "Haluatko pelleillä?" Video näyttää, kuinka vaarallisesti mies hermostui toiselle autoilijalle Joensuussa
Ratin takana suomalaisia ärsyttävät monenlaiset asiat.
– No tämmöiset, jotka jättävät liikennesäännöt noudattamatta. Esimerkiksi moottoritiellä nämä, jotka tulevat sieltä liittymästä suoraan eteen ja kuvittelevat, että niillä on etuajo-oikeus, sanoo riihimäkeläinen Irja Pyre-Blom.
Helsinkiläinen Suvi Aaltonen ärsyyntyy myös autoilijoista, jotka eivät noudata liikennesääntöjä.
– Kaahailu. Näitä riittää, Aaltonen naurahtaa.
– Kiilaaminen. Kun ei katsota yhtään, ketä on kaistalla, mainitsee helsinkiläinen Jouko Lappalainen.

