Raju muutos säässä tuo jopa lumikuuroja – helteisiin viikon tauko
Viikonloppuna Suomessa saadaan nauttia laajalti kesäisistä lämpötiloista. Maanantaina sää on uusi.
Varsinkin lauantai on laajalti aurinkoinen ja osassa maata myös hellerajat menevät rikki. Säärintama on siirtymässä Lappiin päivän aikana.
– Varmaan ihan Pohjois-Lapissa pilvistyy jonkin verran iltapäivän aikana ja saattaa olla vähän viileämpää. Mutta kyllä Lapissa mennään 20 asteen vaiheilla, kertoo meteorologi Joonas Koskela.
Koskelan mukaan lauantain ylimmät lämpötilat ovat maan keskivaiheilla noin 26 astetta ja laajoilla alueilla myös muualla maassa asteet ovat välillä 20–25.
– Jotain sadekuuroa ja mahdollisia ukkoskuuroja voi tulla Lapissa rintaman edellä iltapäivän ja alkuillan aikana.
Pohjoiseen ehkä räntasateita
Sunnuntaiksi säärintama siirtyy Pohjanmaa–Kainuu-akselille ja rintaman pohjoispuolella on selvästi viileämpää.
– Lapissa jäädään alle 15 asteen ja Pohjois-Lapissa ehkä alle viidenkin asteen, osa sateesta voi olla räntää ihan pohjoisessa, Koskela kertoo.
Sunnuntaina nautitaan etelässä edelleen kesäisestä säästä. Kannattaa huomioida, että suuressa osassa maata on viikonlopun aikana voimassa maastopalovaroitus.
– Aurinko paistaa ja lämpötilat ovat 25–26 astetta aika yleisesti sisämaassa ja maan etelä-ja keskiosassa.
Maanantaina säässä tapahtuu käänne viileämpään.
– Etelässä ylimmät lämpötilat ovat tuolloin noin 20 asteessa ja maan keskivaiheilla 15 asteen molemmin puolin ja Lapissa 5–10 asteen välillä. Pohjoisessa, varsinkin Pohjois-Lapissa voi olla luvassa lumi- tai räntäkuroja maanantaina.
Ensi viikolla pukkaa uutta korkeapainetta ja sateet jäävät tavanomaista vähäisemmiksi.
– Uusimmat kuukausiennusteet kertovat, että Etelä-Suomeen on tulossa lämmintä. Kesäisiä lukemia, ei hellettä mutta ylimmät lämpötilat ovat 20 asteen kieppeillä. Jos ennusteet pitävät paikkansa, niin viikon päästä voi olla hellettä taas.
Katso meteorologi Joonas Koskelan sääennuste yllä olevalta videolta!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää