Alkanut viikko on koko maassa melko viileä. Kesäinen lämpö tekee kuitenkin pikaisen paluun, kertoo tuore kuukausiennuste.
Viime viikonloppua vietettiin osassa maata erittäin sateisessa säässä. Alkaneen viikon osalta rankkasateet vaihtuvat hajanaisiin sateisiin, mutta lämpötilat putoavat merkittävästi.
Matalapaine pyörii Suomen eteläpuolella pitkin viikkoa ja päivälämpötilat putoavat ympäri maata 20 asteen alapuolelle. Maanantai on vielä poutainen, mutta sen jälkeen etelästä työntyy Suomen ylle sadealueita.
– Parhaimmillaan ollaan kahdesta viiteen astetta keskimääräistä viileämmissä lukemissa. Sateisilla alueilla voidaan jäädä 10 asteen tuntumaan, kertoo MTV Uutisten meteorologi Jenna Salminen.
Viikon edetessä etelän puoleinen tuuli voimistuu ja viikonlopun aikana etenkin poutaisilla ja aurinkoisilla alueilla voidaan nähdä 20 asteen ylityksiä aina Pohjois-Lapissa asti. Sademäärä jää hieman tavanomaista heinäkuun viikkoa pienemmäksi.
– Ensi viikolla meille on tulossa sateita, mutta kun tuuli käy etelästä niin tuota lämmintä ilmaa voi Suomeen virrata.
Lue myös: Yli 40 asteen hellehelvetti saapuu Eurooppaan – "Hyvin vaarallinen"
Lämpöjakso elokuussa?
Tällä hetkellä näyttää siltä, että Pohjois-Euroopan yllä vaikuttaa elokuun alussa korkeapaine. Sen myötä luvassa olisi keskimääräistä kuivempaa ja lämpimämpää keliä.
– Siinä on mahdollisuus pidempään lämpöjaksoon. Jos pistetään kuiva, aurinkoinen ja lämmin ilma yhteen, siinä on mahdollisuus elokuiselle helteelle, Salminen toteaa.
Elokuun toisen viikon osalta signaali on vielä heikko, mutta ainakaan kylmää aaltoa ei vaikuta olevan näköpiirissä.
