Puupölkky rysähti auton tuulilasin läpi kuljettajan viereen moottoritiellä – heitettiin sillalta
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa puitiin tapausta, jossa miehen syytettiin heitelleen puun ja kiven kappaleita ylikulkusilloilta moottoritielle Espoossa.
Miestä syytettiin lukuisten kivien ja puukappaleiden heittämisestä ajoväylälle joulukuussa 2020. Hän kiisti syytteistä valtaosan. Tapauksista vakavimmassa lähemmäs toistakymmentä kiloa painanut puupölkky oli rysähtänyt autoon sisälle apukuljettajan paikalle.
Onnekkaasti pölkky ei osunut autoa ajaneeseen naiseen. Syyttäjä syytti miestä tässä asiassa tapon yrityksestä.
Heittäjä viskasi pölkyn ja soitti kotiin
Mies myönsi, että oli heittänyt ylikulkusillalta Turunväylälle noin 60 senttimetriä pitkän puupölkyn niin, että se oli iskeytynyt liikkeessä olleeseen henkilöautoon ja mennyt sen tuulilasista läpi. Hän kiisti, että hänen oli tarkoitus tehdä teolla uhrille väkivaltaa.
Mies kertoi nähneensä maassa pölkynpätkän ja heittäneensä sen alas sillalta katsomatta, mihin se osuu. Sen jälkeen hän kertoo kävelleensä pois paikalta, soittaneensa äidilleen ja kertoneensa tarvitsevansa hoitoa. Sen jälkeen hän oli mennyt kotiin. Kotoa matka oli jatkunut poliisiasemalle, kun vanhemmat osasivat yhdistää poikansa likaiset vaatteet ja olemuksen tuoreeseen uutiseen liikennevahingosta.
Mies ei osannut kertoa syytä teolleen, mutta kertoi olleensa sekaisin. Pojan isä kertoi oikeudessa poikansa olleen poissaoleva ja tuntunut elävän kuin rinnakkaistodellisuudessa. Hän luonnehti tämän toimintaa zombi- tai robottimaiseksi. Vanhemmilleen tämä ei juuri puhunut, eikä edes vastaillut kysymyksiin.
Poliisi: Tapauksessa "huikea tuuri"
Poliisin tutkinnoissa selvisi, että yli puolimetrinen puupölkky oli painanut peräti 14,56 kiloa. Mies kertoi itsekin, ettei pölkky ollut kevyt kantaa.
Oikeudessa kuultu poliisi mies kuvaili "huikeaksi tuuriksi", ettei puupölkky ollut osunut kuljettajaan. Itse tekoa hän kuvaili äärimmäisen vaaralliseksi.
– Puupölkyn painoon nähden käräjäoikeus pitää selvänä, että jos katon lävistänyt puupölkky olisi osunut kuljettajan päähän, seurauksena olisi vähintäänkin varsin todennäköisesti ollut kuljettajan kuolema, tuomiossa todetaan.
Lukuisia puunkappaleita vilkkaasti liikennöidylle tielle
Oikeus katsoi, että mies oli kello 6.55–7.33 aikaan heittänyt kevyenliikenteen ylikulkusillalta Turun moottoritielle tuntemattomaksi jääneen esineen sekä kolme puupölkkyä: pituuksiltaan noin 60 senttimetriä, noin metrin ja noin 1,5 metriä.
Puupölkyt muun maussa rikkoivat autojen renkaita ja vanteita sekä erään auton kattoa. Tuhojen seuraukset nousivat lukuisiin tuhansiin euroihin.
Oikeus katsoi, että mies oli heitellyt puupölkkyjä ja puunrunkoja niin, että hänen tekonsa täytti liikennetuhotyön tunnusmerkistön.
Näyttö jäi monessa tapauksessa vajaaksi
Osassa mieheen kohdistuneista syytteistä oikeus katsoi näytön jääneen vajaaksi. Mies oli kiistänyt syytteet, minkä lisäksi kukaan ei ollut havainnut häntä tekohetkellä paikalla ja voinut tätä tunnistaa. Pelkästään miehen tekemäksi katsotut vastaavat teot eivät riittäneet näytöksi siitä, että hän olisi ollut myös muiden ylikulkusiltojen lähistöllä moottoritielle päätyneiden esineiden takana.
Pelkästään esimerkiksi se, että hän tapahtunutta edeltävänä tai seuraavana aikana heitellyt ylikulkusillalta esineitä moottoritielle ei riittänyt näytöksi häntä vastaan muissa tapauksissa.
Mainitut tapaukset olivat verrattain vakavia. Niissä autojen eteen oli päätynyt muun muassa noin jalkapallon kokoinen kivenlohkare, kimppu metalliputkia ja metrinen puunrungonpalanen. Joissain tapauksissa yksittäinen tielle päätynyt kappale vahingoitti pahoin useita autoja.
Mies mielentilatutkimukseen
Oikeuden välituomiosta käy ilmi, että miehen mentyä tunnustamaan tekonsa poliisille oli hänet välittömästi sen jälkeen viety pidempiaikaiseen sairaalahoitoon. Miehellä on epäilty "psykoottistasoista mielisairautta".
Oikeus katsoikin, että miehen mielentila on syytä selvittää ennen tuomion antoa.
Oikeus määräsi joulukuussa miehen mielentilan tutkittavaksi. Oikeus päättää tuomiosta, kun mielentilatutkimus on valmistunut.
Uusimmat
-
15:34
Kokenut kirurgi avoimena: "Teinkö kaiken mitä voin, teinkö kaiken oikein?"
-
09:57
Hollywood-tähti Sienna Millerillä näyttävä juhlatyyli!
-
09:54
Israel pyysi Libanonin rauhanturvaajia siirtymään – kieltäytyivät
-
09:50
Suomalaiskiekkoilijan sopimus purettiin kahden päivän jälkeen
-
09:44
Onko HIFK kirottu? Rujoja faktoja lähihistoriasta: "Kannattaisi kyllä katsoa"
-
09:43
Coca-Cola, Red Bull, ED ja kahvi – näin paljon eri juomissa on kofeiinia
-
09:25
Valtteri Filppulalta hämmentävä osuma Jokerien murskavoitossa – Mestiksen kärkikamppailussa maalijuhlat
-
09:03
Iskuja ja taisteluita eri puolilla Libanonia – MTV seuraa
-
09:02
Trump: Israelin pitäisi iskeä Iranin ydinkohteisiin – "Huolehtikaa muusta myöhemmin"
-
09:02
Sebastian Ahosta mehukas ennustus – NHL-suomalaistähti rajujen muutosten keskellä
-
09:00
Yllätyskäänne supertähden dopingasiassa: Ura jatkuu
-
08:51
Pilvet pilaamassa revontulishown – täällä parhaat mahdollisuudet nähdä
-
08:49
Kamera tallensi: Pommit putosivat nyt myös Jemeniin – huthit syyttävät Iso-Britanniaa ja USA:a
-
08:41
Tässä on SM-liigan syyskuun tähdistö: "Niin valovoimainen pelaaja"
-
08:11
Suomen menestyslajissa kävi kato – lajiekspertti totisena: "Toivon mukaan ei jää tavaksi"
-
08:00
Tästä syystä Pepe Willberg ei aio jäädä koskaan eläkkeelle
-
07:46
Jesse Puljujärvi hirviömäisessä iskussa: "Olemme sanattomia"
-
07:40
Hamasin sotilashallinnon jäsen perheineen kuoli Israelin iskussa pakolaisleirille – Hizbollah ottanut yhteen israelilaisjoukkojen kanssa
-
07:40
Vintti tai kellari järjestykseen vartissa? Ammattijärjestäjä kertoo, miten se onnistuu
-
07:36
Kaikkonen MTV:lle: Keskusta välikysymykseen vientivetoisesta palkkamallista – "Naisvaltaiset alat vaarassa joutua ikuiseen palkkakuoppaan"
-
Lataa lisää