Vaarallista leikkiä – pojat heittelivät kiviä sillalta autoja päin: Sanna kertoo kauhun hetkistä: "Kuului kova napsahdus ja säikähdin kunnolla"

Pojat heittelivät sillalta kiviä autojen päälle Helsingissä 0:27

Sanna Lahovaara ajoi keskiviikkona kotiin Helsingissä Laajasalon tietä. Hän kiinnitti huomiota jo kauempaa ylikulkusillalla seisoviin hahmoihin. Kyseessä olivat kolme poikaa, jotka heittelivät kiviä alapuolella kulkevia autoja kohti. 

Yksi kivi osui suoraan Lahovaaran tuulilasiin, johon tuli pieni vaurio.

– Kiinnitin huomiota jo kauempaa, että mitä tuolla tapahtuu ja näin, että sieltä tipahtaa jotakin. Liikennettä oli paljon. En ainakaan huomannut autojen pysähtelevän tai hidastavan, enkä tiedä osuiko kiviä muihinkin autoihin.

Kyseessä on muutaman metrin korkeudessa oleva silta, jonka alta mahtuvat myös rekat. Lahovaaran mukaan pojat olivat arviolta 12-14 vuoden ikäisiä.

Liikenteen turvallisuus vaarantuu

Jo pienikin esine aiheuttaa vahinkoa korkealta pudotessaan. Liikenne vaarantuu, koska kuljettaja voi säikähtää tuulilasiin lentävää esinettä. 

Normaaliin liikenteeseen kuuluvat toki sora ja kivet, mutta korkealta yläpuolelta pudotetetut pienetkin kivet voivat olla vaarallisia. 

– Vaikka kyseessä oli pieni kivi, niin siitä kuului kova napsahdus ja säikähdin kunnolla. Vaarallista touhua ja tuulilasiinkin tuli särö.

Lapsille voi tulla kallis lasku

Lahovaara teki asiasta ilmoituksen poliisille. Poliisi ei löytänyt asiasta rikosilmoitusta järjestelmistään, mutta pystyi vahvistamaan, että asiasta oli soitettu hätäkeskukseen eilen.

Sannan mukaan hänelle on ilmoitettu, että poliisi on yhteydessä, jos tekijät saadaan kiinni. Auton tuulilasi joudutaan mahdollisesti korvaamaan.

– Ihan varoituksena kivien heittelijöillekin, että auton tuulilasin vaihto voi nykyään maksaa jo tuhat euroa. Vanhempienkin pitäisi sanoa lapsilleen, ettei mitään saa heitellä eikä autotiet ole oikea paikka leikkiä.

Helsingin poliisilaitoksen johtokeskuksesta kerrotaan, että tapausta voitaisiin tutkia esimerkiksi liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vahingontekona. Jos tekijät ovat alle 15-vuotiaita, eivät he kuitenkaan ole rikosoikeudellisesti vastuussa. Korvausvelvollisuus heillä kuitenkin on aiheuttamistaan vahingoista.

Lue myös:

    Uusimmat