Pullottaako vyötärösi? Tutkimus paljasti hyvän syyn juoda kahvia

Säännöllinen kahvin juominen on yhdistetty muun muassa pienempään diabetesriskiin, mutta tuoreen tutkimuksen perusteella hyödyt saattavat ulottua myös muistiin ja muihin kognitiivisiin mielentoimintoihin. Tulokset on tosin vielä varmistettava lisätutkimuksissa.

Tutkimuksessa suotuisa yhteys havaittiin ylipainoisilla iäkkäillä, jotka potivat metabolista oireyhtymää. Säännöllisesti kahvia nauttivat pärjäsivät muistia ja muita kognitiivisia mielentoimintoja mittaavissa testeissä paremmin kuin samanikäiset, jotka eivät juoneet kahvia.

Yhteys oli voimakkain osallistujilla, jotka joivat kahvia eniten. Kofeiinittomaan kahviin ei liittynyt samanlaisia vaikutuksia.

Metabolinen oireyhtymä ja lihavuus on kummatkin yhdistetty suurentuneeseen muistisairauksien riskiin. Kahvin juominen voi parantaa glukoositasapainoa, mikä saattaa heijastua myös kognitiivisiin toimintoihin. Kahvin lisäksi monet muutkin seikat ovat voineet vaikuttaa tuloksiin, joten niitä kannattaa tulkita varoen.

Tutkimus julkaistiin European Journal of Nutrition -lehdessä. Siihen osallistui 6 400 keskimäärin 65-vuotiasta.

Metabolinen oireyhtymä on hyvin yleinen

Metabolinen oireyhtymä tarkoittaa tilaa, jossa yhdistyvät lihavuus, poikkeava glukoosi- ja rasva-aineenvaihdunta sekä kohonnut verenpaine. Siihen liittyy muun muassa suurentunut sydän- ja verisuonisairauksien, tyypin 2 diabeteksen ja yleisen kuolleisuuden riski.

Metabolista oireyhtymää potee noin joka kolmas keski-ikäinen suomalainen.

Metabolisen oireyhtymän ainoa näkyvä oire on vyötärölihavuus. Videolla näytetään helppo testi, joka paljastaa pitäisikö sinun laihduttaa.

Testaa heti! Nopea narukikka paljastaa, pitäisikö sinun laihduttaa 0:37

Copyright Duodecim 2021. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Lue myös:

    Uusimmat