Alzheimeriin sairastunut neurologi kertoo, miten taudin etenemistä voi hidastaa – "Suurimmalla osalla ei ole hajuakaan..."

Neurologi Daniel Gibbs sairastui Alzheimerin tautiin ja valistaa nyt ihmisiä, miten parantumatonta sairautta voi ehkäistä ja miten sen etenemistä voi hidastaa. Gibbsin vinkeistä kertoo muun muassa brittilehti Independent.

Amerikkalainen neurologi Daniel Gibbs, 69, teki kymmenisen vuotta sitten DNA-testin, joka paljasti, että miehellä on perinnöllinen alttius sairastua Alzheimerin tautiin. Uutisen seurauksena Gibbs alkoi tutkimaan aivoja rappeuttavaa muistisairautta sekä sitä, miten sen etenemistä voisi hidastaa.

Gibbsin oireet alkoivat pian geenitestin tekemisen jälkeen, noin yhdeksän vuotta sitten, kun hän alkoi unohtelemaan kollegoidensa nimiä. Pian oireiden ilmaantumisen jälkeen hän jäi eläkkeelle.

Tätä nykyä Gibbsillä on ongelmia lyhytkestoisen muistin kanssa, eikä hän usein muista tunnin takaisia tapahtumia. Hän kirjoittaa suunnitelmansa ylös ja pitää pikkutarkkaa kalenteria. Kaikesta huolimatta mies kokee voivansa olosuhteisiin nähden hyvin.

– Suurimmalla osalla ei ole hajuakaan, että minulla on Alzheimer, Gibbs sanoo Independentin mukaan. 

Muutokset kannattaa aloittaa heti

Alzheimerin taudin eteneminen ja oirekuvan paheneminen on yksilöllistä. Tautiin liittyviä aivomuutoksia alkaa kehittyä 20–30 vuotta ennen ensimmäisten oireiden ilmaantumista.

Gibbs teki diagnoosin saamisen jälkeen elämäntapamuutoksia, joiden hän uskoo hidastaneen Alzheimerin taudin etenemistä. Uudessa kirjassaan A Tattoo On My Brain, Gibbs kertoo, mitä keinoja hän itse suosittelee Alzheimerin taudin ehkäisemiseksi ja sairauden etenemisen hidastamiseksi.

Elämäntavat kannattaa ottaa käyttöön heti, jo ennen tiedonkäsittelyongelmien ilmaantumista. 

1. Liiku

Liikunta pienentää riskiä sairastua Alzheimerin tautiin, minkä lisäksi se voi hidastaa taudin etenemistä sen varhaisessa vaiheessa.

Vuonna 2018 suomalaisessa väitöstutkimuksessa todettiin, että säännöllinen liikunta tukee Alzheimer-potilaiden toimintakykyä. Usein muistisairauksiin liittyy liikkumisen ongelmia.

Liikunta parantaa verenkierto- ja hengityselimistön kuntoa, mikä suojaa kognition ja muistin heikkenemiseltä.

2. Syö kasvisruokaa

Perinteistä Välimeren ruokavaliota tapaileva kasvispainotteinen ruokavalio voi pienentää muistisairauksien riskiä. Niin sanotun MIND-dieetin on eräässä tutkimuksessa todettu pienentävän Alzheimerin taudin riskiä jopa 53 prosentilla.

MIND-dieetissä ruokavalion perustana ovat hyvälaatuiset proteiinit, pehmeät rasvat, antioksidantit ja kuidut. Samalla vältellään kovia rasvoja ja sokeria.

3. Pidä mieli aktiivisena

Koulutuksen puutteen tiedetään lisäävän Alzheimerin tautiin sairastumisen riskiä. Sen sijaan aktiivisuus ja aivojen käyttö näyttävät vähentävän taudin vaaraa.

Gibbs suosittelee lukemaan ja opettelemaan uusia asioita, kuten soittamista tai kieliä, jotta aivoihin syntyy uusia hermoyhteyksiä ja synapseja.

4. Ole sosiaalinen

Alzheimer aiheuttaa usein masennusta, ahdistuneisuutta sekä vainoharhaisuutta, mutta muiden ihmisten näkemistä ei kannata lopettaa sairastumisesta huolimatta. Tutkimuksissa on saatu todisteita siitä, että rikas sosiaalinen elämä suojaa aivoja. Yksinäisyys ja masennus puolestaan voivat lisätä muistisairauden riskiä.

On mahdollista, että sosiaalisuus myös hidastaa Alzheimerin taudin etenemistä.

5. Nuku riittävästi

Uni puhdistaa aivoihin aineenvaihdunnan seurauksena kertynyttä ”kuonaa”, kuten tau-proteiineja ja beta-amyloideja, jotka lisäävät muistisairauksien riskiä ja nopeuttavat niiden etenemistä.

Suurin osa ihmisistä tarvitsee 7–9 tunnin yöunet. Ikääntyessä uni kevenee ja yölliset heräämiset lisääntyvät, mutta unen tarve ei juuri muutu.

6. Hoida diabetes ja verenpainetauti

Tyypin 2 diabetes ja korkea verenpaine lisäävät Alzheimerin taudin riskiä. Diabeteksen ja verenpainetaudin varhainen havaitseminen sekä hyvä hoito ovatkin tärkeitä myös muistin kannalta.

Lisäksi Alzheimerin tautia ehkäistäkseen kannattaa suojella aivoja vammoilta, välttää ylipainoa, juoda alkoholia vain kohtuullisesti sekä lopettaa tupakointi. Edellä mainituilla elämäntavoilla pienentää muistisairauksien riskin lisäksi monien muiden tautien todennäköisyyttä.

Löytyykö kotoasi kahvakuula? Katso alla olevalta videolta vinkit nopeaan koko kropan treeniin.

Kahvakuula tutuksi! Nopea ja tehokas koko kropan treeni kesälaitumille 3:17

Lue myös:

    Uusimmat