Erilaisten sanontojen henkilöt ovat harvoin olleet oikeasti olemassa – tarina vain tuntuu vakuuttavammalta, kun siinä mainitaan joku nimeltä. Näin kertoo professori ja suomen kielen tutkija Kaisa Häkkinen. Tutustu ruuneperin, lyytin, turusen, jokisen ja eetvartin syntytarinoihin.
Puhua kuin ruuneperi
Tässä viitataan kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergiin. Nykyihminen ei ole kuitenkaan kuullut, miten Runeberg puhuu. Itse asiassa Runeberg ei kuulemma ollut mikään erityinen puhuja, taisipa hänellä olla puhevikakin.
Runeberg kyllä kirjoitti kauniisti. Sen perusteella on sitten keksitty vertauskuvallinen sanonta henkilöstä, joka on erittäin hyvä esittämään asioita. Vertaus tehdään tietämättä sen tarkemmin, kuinka osuva se on. Kysymys on taitavasta sanankäytöstä, ei välttämättä sujuvasta puhumisesta.
Nyt alkoi lyyti kirjoittaa
Suomesta Amerikkaan lähteneet siirtolaiset ovat olleet pitkän aikaa tietämättömissä. Ilman puhelimia ei ole voinut soittaa, eikä postikaan ole kulkenut ainakaan nopeasti. Kotiväki on ollut kauan epätietoinen siitä, mitä lähteneille kuuluu.
Kun ”lyyti” on asettunut Amerikkaan, saanut asiansa kuntoon ja pystynyt kirjoittamaan kotiin, Suomeen on tullut kirje, että kaikki on hyvin. Ehkä jossain on ollut joku todellinen Lyyti, ehkä joku aivan muu. Joka tapauksessa sanonnan merkitys on siinä, että pitkän hiljaisuuden jälkeen tulee hyviä uutisia ja onni kääntyy.
Täynnä kuin Turusen pyssy
Sanonnan ajatellaan liittyvän tositapaukseen, mutta tässäkin näitä ”tositapauksia” on taustalla muutamia. Yhteistä kertomuksilla on yleensä se, että on Turunen-niminen mies, jolla on isopiippuinen pyssy. Joissakin kertomuksissa kyseessä on Turkissa palvellut sotilas, joissakin Karjalassa sotinut sissi.