Suomen miesten jääpallomaajoukkue lähtee Porin MM-kotikisojen viikonloppuhuipennukseen lohkovoittajan asemassa.
Suomi nujersi perjantaina alkusarjan päätöspelissä mestarisuosikki Ruotsin 4–3. Voitto varmisti isäntäjoukkueelle alkusarjan kärkipaikan puhtaalla pelillä.
Ruotsi siirtyi toisen puoliskon alussa 3–2-johtoon, mutta Suomi jaksoi painaa päälle. Kotijoukkueen sankariksi nousi Emil Fedorov, joka taituroi voittomaalin komealla soolosuorituksella ajassa 85.06.
Niklas Holopainen teki Suomelle kaksi maalia. Ottelua oli seuraamassa 3 000 katsojaa.
– Tiedämme, että saamme paikkoja, kun vain jaksamme jauhaa. Nyt se oli meidän tuuri voittaa, Suomen päävalmentaja Ari Holopainen sanoi Ylen tv-haastattelussa.
Suomi ja Ruotsi kohtaavat hyvin todennäköisesti myös sunnuntaina MM-finaalissa. Suomen maaliero alkusarjassa oli 60–4 ja Ruotsin 94–7.
Ainoan maailmanmestaruutensa vuonna 2004 voittanut Suomi kohtaa lauantaina välierässä Yhdysvallat. Toisessa välierässä pelaavat Ruotsi ja Norja.
