Professori: Näin paljon tupakointi maksaa työnantajalle
Professori Kari Reijula kertoi Studio55.fi-lähetyksessä, että terveyskeskusten ja työterveyshuollon pitää auttaa tupakoinnin lopettamisessa.
– Tupakointi maksaa työnantajille työterveyshuollon käynteinä, sairauspoissaoloina ja ennenaikaisina eläköitymisinä 1,1 miljardia euroa vuodessa. Yhteiskunnalle laskua kertyy kaksi miljardia vuodessa, Kari Reijula sanoi lähetyksessä.
Suomessa on 900 000 tupakoitsijaa.
– Yksi Oulun-koneellinen viikossa eli 6 000 ihmistä vuodessa kuolee tupakoinnin aiheuttamiin sairauksiin. Silti siitä ei kirjoiteta pääkirjoituksia eikä tehdä uutisia.
Säästä vuodessa Thaimaan-matka
Kaksi kolmesta tupakoitsijasta haluaisi heittää savukkeen nurkkaan. Reijula kannustaa hakemaan tukea lopettamiseen terveyskeskuksesta tai työterveyshuollosta. Avun saaminen kuuluu jokaisen oikeusturvaan.
– Voit yksinkertaisesti kävellä terveydenhuollon ammattilaisen luokse ja sanoa, ettet lähde pois, ennen kuin saat apua, Reijula neuvoi.
Omin avuin tupakoinnin lopettaminen harvoin onnistuu: jos päätöksen tekee itse, vuoden päästä vain kolme sadasta on edelleen savuton. Terveydenhuollon ammattilaisen kehotuksesta lopettaneilla luku on 5/100, nikotiinikorvaushoitoja käyttäneillä 10/100.
– Kun mukaan tulevat lääkärin reseptillä kirjoittamat lääkevalmisteiden tuet, sadasta henkilöstä 30 onnistuu lopettamaan.
Se kannattaa myös rahallisesti: askin päivässä polttava säästää vuodessa 1500–1600 euroa jättämällä savukkeet kaupan hyllylle.
Klikkaa kuvaa ja katso ohjelmasta, mitä muuta tupakoinnista selvisi.
Uusimmat
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seuraa sotaa
-
22:52
Mitä astronautit syövät avaruudessa? Mars-lennoille kehitettiin nyt jotain ennennäkemätöntä
-
22:23
EU asetti pakotteita oppositioaktivisti Kara-Murzan vangitsemiseen osallistuneille venäläisille virkamiehille
-
22:16
Craig Breenin kumppani juoksi huippuajan – julkaisi kuvan koskettavasta yksityiskohdasta
-
22:13
Asuntokaupan myyntiluvut jatkavat karua linjaa: "Näin vaikeaa tilannetta ole ollut koskaan"
-
21:38
EKP:n pääjohtaja varoittaa hintapaineiden jatkuvan
-
21:31
Puolueeton Sveitsi kohtaa painetta muilta mailta – missä menee Sveitsin rajat?
-
21:15
Taksikuski Kari Pajunen kuristettiin tajuttomaksi kesken työvuoron Vantaalla – hyökkääjälle tuomio
-
21:00
"Joko voidaan avata samppanja?" – Salkkarit-Sallan pienokainen syntyy
-
20:56
Väite sotarintamalta: Ukraina saanut Leopard-tankkeja käyttöönsä taistelukentille
-
20:50
Joonas, 28, on valmis rakastumaan Love Islandilla – näin hän kuvailee unelmakumppaniaan
-
20:31
Lionel Messin lähdöllä miljoonaluokan seuraus
-
20:30
Leijonien MM-hyökkääjä teki NHL-sopimuksen
-
20:21
Nainen puukotti miestä 9 kertaa kuukausia jatkuneen lähisuhdeväkivallan päätteeksi – oikeuden mukaan "ei hengenvaaraa"
-
20:20
Miten Ukraina ja Venäjä mahtuvat samaan neuvottelupöytään Helsingissä? Näin vastaa ulkoministeriö
-
20:14
Näinkin voi käydä: Juoksumatto veti naisen leggingsit nilkkoihin kesken treenin
-
20:00
Nämä parit muodostuvat ensimmäisessä Love Island -jaksossa – varo juonipaljastuksia!
-
19:51
Elina Lampela seiväskisan voittoon Tshekissä
-
19:44
Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokaslista kasvaa – entinen varapresidentti Mike Pence ilmoittautui kisaan
-
19:21
Marketan poika joutui vankilaan – alkusokista toivottuaan äiti päätti toimia vankien hyväksi: "Minulla on nyt toivo"
-
Lataa lisää