Professori Marja-Leena Laakso kertoi Studio55.fi-lähetyksessä, miten kokonainen sukupolvi on joutunut vaikenemaan tunteistaan ja mitä seurauksia siitä on koitunut.
Hyvä esimerkki yhteisesti koetusta traumasta on sota-aika. Professori Marja-Leena Laakso on tutustunut aiheeseen erityisesti lapsen näkökulmasta.
– Siellä on ollut rankkoja tunteita käsiteltäväksi. Siellä on voinut olla isän menetystä. Tai vaikka isä on palannut rintamalta, se ei ole ollut enää se sama isä. Olot ovat olleet vaikeat ja on vain jotenkin pitänyt selviytyä, Laakso totesi.
Monet sotaorvoista kokivat, että he menettivät isän ohella myös äitinsä. Äiti masentui tai ahdistui koettelemuksista, eikä hän pystynyt enää olemaan läsnä lapselleen.
Kenelläkään ei ollut sota-aikana aikaa kysyä, miltä lapsista tuntuu. Ei ymmärretty sellaista kuin posttraumaattinen stressi, vaan tunteet piti enemmän tai vähemmän tukahduttaa. Täytyi vain tehdä töitä ja selviytyä.
Monen nyt keski-ikäisen masennuksen tai ahdistuksen taustalla on se, että tunteet on aikanaan tukahdutettu. Tukahdutetut tunteet on yhdistetty myös suorituskeskeisyyteen. Henkilö ajattelee kelpaavansa vain silloin, kun hän suorittaa.
– On ollut paljon kirjoituksia myös siitä, miten nämä lapset ovat varttuneet aikuisiksi ja ikäihmisiksi, ja miten heillä on nyt aikaa miettiä, mitä silloin tapahtui. He voivat esimerkiksi surra menetettyä isäänsä tai miettiä lapsuuden kokemuksia, Laakso sanoi.
Sota-ajan lapset ovat nyt verkottuneet ja jakaneet kokemuksiaan. Tällainen yhteinen tunteiden käsittely on hyvää terapiaa.