Kannattaako tunteitaan analysoida? Professori vastaa
Kaikki olemme kuulleet, että tunteista pitää puhua, niitä tulee käsitellä ja niitä ei saisi tukahduttaa. Mutta kuinka tunnelastia puretaan? Miksi tunteista on tärkeä puhua, ja voiko tunne-elämän solmuja vatvoa liikaakin?
– On tärkeää tunnistaa omia tunteitaan ja sitä, mistä ne johtuvat. Miksi minua kiukuttaa, miksi on niin surullinen olo, varhaiskasvatuksen professori Marja-Leena Laakso Jyväskylän yliopistosta sanoo.
– Kun omia tunteitaan tiedostaa, osaa myös lähteä miettimään, miten niistä voisi selviytyä.
Laakson mukaan puhuminen on meille luonteva ja keskeinen keino käsitellä tunteita.
– Tunteiden kielellinen käsittely on keskeinen osa tunteiden säätelyä. Kielen avulla tunteita järjestetään, niille annetaan merkityksiä ja mietitään keinoja selviytyä niistä. Kieli on ajattelun väline, ja tunteiden käsittely vaatii ajattelua, Laakso selventää.
– Aikuisella iällä parisuhde on aika hyvä koulu. Monet sanovat, että vasta parisuhteessa he ovat oppineet puhumaan tunteistaan.
Näinkin tunteita voi käsitellä
Laakso vakuuttaa, että tunteitaan voi oppia myös ohjaamaan ja "komentamaan" ajatuksen voimalla.
– Jos vaikka tuntuu, että minusta ei ole mihinkään ja olen ihan huono, voi kieltäytyä ajattelemasta niin.
Lapsille on kehitetty varsinaisia tunneohjelmia, mutta aikuistenkin avuksi on tarjolla "ajattelun oppaita", Laakso kertoo. Myös jonkun harrastuksen kautta voi oppia käsittelemään tunteitaan.
– Joku voi myös tietää, että kiukku laantuu, kun juoksee kunnon lenkin ja ajattelee sitten uudelleen tuohdutusta herättänyttä asiaa.
Kannattaako vatvominen?
Laakso ei osaa sanoa, voiko tunteita tosiasiassa käsitellä liikaa, mutta hän myöntää, että toisinaan näinkin vaikuttaisi olevan.
– Jos tunteitaan voi pohtia liian vähän, voi niitä varmaan pohtia liian paljonkin, hän hymyilee.
Laakso kertoo esimerkiksi, että jo tunteiden nimeäminen auttaa tunnekuohuja laantumaan. Liika vatvominen saattaisi siis kenties johtaa tunnekokemuksen laimenemiseen.
– Jos analysoi koko ajan, menettääkö jotain itse tunteen kokemisesta?
Studio55.fi/Milja Atu
Kuvat: Colourbox.com
Uusimmat
-
17:33
Megatähden ura ohi – palkintokaapissa suunnaton läjä olympia- ja MM-kultia
-
17:32
Taina pyöräili 6 700 kilometriä Espanjassa – yhtä oikoreittiä ei tule ikävä: "Silloin tuli melkein paniikki"
-
17:31
Ruotsissa taas kaksi räjähdystä, median mukaan kummatkin liittyvät rikollisjärjestöön
-
17:31
Maria Guzenina omisti TTK-tanssinsa muistisairaalle äidilleen – herkistyi kyyneliin suorassa lähetyksessä: "Se on herättänyt hänessä jotain"
-
17:30
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
17:26
MTV Detroitissa: Presidentti Biden liittyy autotehtaiden lakkovartioon – tästä on kyse
-
17:21
Shoigu väittää Ukrainan menettäneen syyskuussa 17 000 sotilasta, sanoo ukrainalaisten joutuvan teurastettaviksi – MTV seuraa sotaa
-
17:15
Varkaat veivät huomattavan määrän kirkollista esineistöä Helsingissä – myös ovia rikottu
-
17:15
F1-unelma toteen! Hurjapäisen suorituksen James Bond -elokuvassa tehnyt Jessica Hawkins toteutti harvinaisen tempun
-
17:08
Suomen seuratuimmalla urheiluseuralla muhkea tavoite – julkkisjoukkue Gilla FC haluaa Veikkausliigaan
-
17:00
Tällainen on Abrams-panssarivaunu, joita Yhdysvallat nyt toimittaa Ukrainalle – "Suurimmat haasteet kaluston huollossa"
-
16:58
Suora lähetys Spede-elokuvan punaiselta matolta noin kello 17.20 alkaen – haastattelussa elokuvan tähtiä ja kutsuvieraita
-
16:57
Poliisilta huolestuttavia uutisia: Yhä useampi räplää kännykkää ratissa – katse poissa tiestä on "aina iso riski"
-
16:44
Liikuntapedagogi ei usko, että fyysiset erot olivat ratkaisevia tyttöjen ja poikien yhteisessä urheilukilpailussa
-
16:42
The Kyiv Independent: Ukrainan turvallisuuspalvelu pidätti papin – epäillään myyneen venäläisaseita
-
16:40
Lotta Svärd Säätiö kannustaa koululaisia tutustumaan "pikkulottien kultaisiin sanoihin" – kannustimena muhkea stipendi
-
16:33
Ensitreffit-pari Lari ja Niina ovat hyödyntäneet pariterapiaa lapsiarjessa: "Iso apua siinä kohtaa, kun on rankkaa"
-
16:29
Susi lähestyi koulutaksia odottanutta lasta Loimaalla – neuvokkaan koululaisen kiljaisu karkotti pedon kauemmas tarkkailemaan
-
16:24
Jalkapallon Euroopan mestari Lodetti on kuollut
-
16:01
Miksi toinen ymmärtää matikkaa ja toiselle se tuottaa ahdistusta? Suomalaisprofessori: "Sellaista ilmiötä kuin heikko matikkapää ei oikeasti ole"
-
Lataa lisää