Professori: Ilman Immosen eroa jopa hallituskriisi on mahdollinen

Åbo Akademin valtio-opin professori Kimmo Grönlund sanoo MTV Uutisille, että perussuomalaisten on välittömästi otettava kantaa Olli Immosen hyökkäykseen monikulttuurisuutta vastaan. Professori povaa maahan jopa hallituskriisiä, ellei perussuomalaiset erota Immosta.

Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen julkaisi eilen Facebookissa tekstin, jossa hän kertoo haaveilevansa "vahvasta ja urheasta kansakunnasta, joka kukistaa painajaisen nimeltä monikulttuurisuus".

Professori Kimmo Grönlund pitää Immosen retoriikkaa pelottavan samankaltaisena Oslon terrori-iskut tehneen Anders Behring Breivikin ajatusten kanssa.

– Immosen päivitys on tehty lähes täsmälleen neljä vuotta Oslon terroritekojen jälkeen. Kielenkäyttö on samankaltaista. Hän puhuu sodasta ja taistelusta, vihollisista, kanssataistelijoista ja sanoo, että viholliset räjähtävät miljooniksi pieniksi kappaleiksi, Grönlund sanoo.

Aiemmin Twitterissä Grönlund kuvasi Immosta pelottavaksi monsteriksi, sillä tällaista puhetta ei professorin mukaan tuota ihminen.

"Yksityisajattelu ei kertakaikkiaan sovi"

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho riensi kommentoimaan Immosen Facebook-kirjoittelua. Terhon mukaan kirjoittelu on Immosen yksityisajattelua, eikä se edusta puoleen näkemystä. 

Kimmo Grönlund pitää Terhon väliintuloa tyhjänpäiväisenä.

– Se että puhutaan Immosen toimineen yksityishenkilönä omalla vapaa-ajallaan, se ei kertakaikkiaan sovi, sillä kansanedustaja on tavallaan aina virassaan.

"Immonen eroaa ja hänet on erotettava"

Grönlundin mielestä Immosen näkemykset eivät ole sopivia kenellekään, mutta ei varsinkaan hallituspuolueen kansanedustajalle. Grönlund pitääkin erottamista ainoana poliittisesti järkevänä tekona.

– Mikäli Immonen puhuu sodasta ja usuttaa terroritekoihin, niin on se aikamoinen juttu. Kyllähän polittinen vastuunkanto tässä on sellainen, että Immonen joko eroaa tai erotetaan perussuomalaisesta eduskuntaryhmästä. Lisäksi Immosen pitäisi julkisesti pyytää anteeksi tällaista sopimatonta kielenkäyttöään. 

Erottaminen olisi Grönlundin mukaan myös tärkeä aatteellinen teko. Perussuomalaisten on viimeistään nyt saatava ote myös monikulttuurisuutta vastustavasta siivestään.

– Se että jotkut perussuomalaiset kansanedustajat ovat kriittisiä monikulttuurisuutta kohtaan, ei ole uutinen. Mutta jos puolue suvaitsee tällaista kielenkäyttöä, se osoittaa, mitä puolue ajattelee. 

Välinpitämättömyys kansanedustajien tekemisistä voisi professorin mukaan johtaa jopa hallituskriisiin.

– Tässähän on jopa hallituskriisin paikka, mikäli perussuomalaiset eivät ryhdy mihinkään toimenpiteisiin, sillä en usko, että keskusta ja kokoomus ovat valmiita tällaisia kannanottoja allekirjoittamaan, Grönlund sanoo. 

Immonen ehti jo vastaamaan Grönlundin syytöksiin uudessa Facebook-viestissään.

Myös muun muassa vihreiden Ozan Yanar ja SDP:n Maarit Feldt-Ranta ovat tuominneet Immosen kirjoituksen.

Grönlund latasi vierekkäin myös kuvat Immosen tekstistä ja perustuslain yhdenvertaisuuspykälästä. Saatesanoiksi hän toteaa perustuslain 29 pykälän, jonka mukaan kansanedustaja on velvollinen noudattamaan perustuslakia.


Lue myös:

    Uusimmat