Sureeko koira kuollutta kaveriaan tai lintu menehtynyttä poikastaan? Tutkija vastaa | MTV Uutiset
Sureeko koira kuollutta kaveriaan tai lintu menehtynyttä poikastaan? Tutkija kertoo vastauksen, jota et ehkä kestä kuulla: "Nämä ovat vaikeita kysymyksiä"
3:04Sureeko koira kuollutta kaveriaan – ymmärtääkö se kaverinsa kuolleen? Asiantuntija vastaa
Julkaistu 12.07.2022 16:28
Maria Aarnio
lifestyle@mtv.fi
Voiko joutsen surra kuollutta poikastaan, tai koira menehtynyttä kaveriaan? Lähtökohtaisesti kyllä: eläimet voivat tuntea surua, vastaisi emeritaprofessori ja eläinten hyvinvoinnin tutkija Outi Vainio. Eläinten tunteet ovat kuitenkin monimutkainen asia myös tieteelle.
Kerrottakoon se heti alkuun: tästä jutusta tulee paha mieli. Vaikka pahaa mieltä se toki käsitteleekin.
Kun rakas lemmikki kuolee, on se omistajalle kova paikka. Moni suree myös muiden lemmikkiensä puolesta: tuntuu, että nekin surevat, kaipaavat kadonnutta kaveriaan. Netti on täynnä kertomuksia koirista, jotka toverin kuoleman jälkeen vinkuvat surkeasti, etsiskelevät kaveriaan ja tunkevat ihmisen lähelle kuin tukea hakien. Mutta eihän eläin nyt oikeasti voi surra?
– Lähtökohtaisesti kyllä: eläimet tuntevat surua ja voivat surra. Nykyisen tieteellisen tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että isoaivoiset eläimet tuntevat surua, eläinlääketieteen farmakologian emeritaprofessori ja eläinten hyvinvoinnin tutkija Outi Vainio sanoo.
Ajatus siitä, ettei eläin mitenkään voi surra "kuten ihmiset", istuu tiukassa. Eläinten tunteet ovat monimutkainen asia myös tieteelle. Siksi Vainio haluaa puhua vain asioista, jotka perustuvat tutkittuun, tieteelliseen tietoon. Hän itse on tutkinut koirien visuaalista kognitiota – siis sitä, miten koirat tunnistavat tunteita, tai miten ne ymmärtävät kipua.
– Kun tätä tutkimusta alettiin tehdä, käytiin keskustelua siitä, ettei eläinten tuntema kipu voi olla samanlaista kuin ihmisten, eivät niiden aivot voi olla niin kehittyneitä. En hyväksynyt tätä mielipidettä, Vainio naurahtaa.
– Meillähän on välineitä osoittaa, että eläinten kipuun liittyvä kärsimys on vastaavanlaista kuin ihmisillä: se vaikuttaa työtehoon ja ne arvioivat asiat ja tilanteet negatiivisemmin kuin mitä ne oikeasti ovat. Eivät koira, tai muutkaan eläimet, ole niin kovin erilaisia kuin me ihmiset olemme.
Isoaivoiset nisäkkäät osaavat surra, mutta miten isot aivot suruun tarvitaan?
Eläinten surun yhteydessä törmää vääjäämättä käsitteeseen isoaivoisista nisäkkäistä. Nykytiedon valossa tiedämme, että ainakin isoaivoiset nisäkkäät osaavat surra. Mutta entä pieniaivoiset? Miten isot aivot tarvitaan suruun?
– Nimenomaan määritelmä isoaivoisuudesta on hyvä kysymys, Vainio myöntää.
Koirat voivat surra. Kuvituskuva.Shutterstock
Hän itse uskoo, että isoaivoiset nisäkkäät ja esimerkiksi linnut varmasti kykenevät suremaan. Kaikki eivät ole aina olleet samaa mieltä.
– Esimerkiksi kivun tutkimuksessa on väitetty, että kivun kokemiseen tarvitaan suurikokoiset, kehittyneet aivot. Kun asiaa on tutkittu, onkin havaittu, että itse asiassa kipua voi tuntea myös eläinlaji, joiden aivoja emme määrittele isokokoisiksi, Vainio kuvaa.
Tulkintoja vaikeuttaa se, että eläimen aivot voivat olla aivan erinäköiset kuin ihmisen. Toisenlaisissa aivoissa kivunvälitystehtäviä kuitenkin hoitavat aivan muut hermoradat kuin ihmisellä. Siksi myös pienikokoisista aivoista voi löytyä samoja toimintoja kuin isoistakin, vaikka aivot näyttäisivät silmäämme suorastaan vaatimattomilta.
– Kalat ovat pudonneet tähän ei-isoaivoisten ansaan. Monet lähtevät siitä, että kalat eivät voi tuntea kipuun liittyvää kärsimystä. Kun katsoo kuvaa kalojen aivoista, ovathan ne erilaiset ja vaatimattomammat kuin meidän. Kuitenkin tutkimus vääjäämättä osoittaa, että kalat tuntevat kipua, ja nimenomaan kipua kärsimykseen liittyen, Vainio kuvaa.
Ainakin isoaivoiset nisäkkäät osaavat surra. Kuvituskuva.Shutterstock
"Kipu kärsimykseen liittyen" tarkoittaa, että kala kärsii kivusta. Kipuja nimittäin on monenlaisia.
– Kun kipututkimuksessa sanotaan sana "kipu", se sisältää jo ajatuksen siitä, että mukana on henkisen kärsimyksen mentaliteetti. Jos tämä puuttuu, puhutaan nosiseptiosta. Fysiologiset kipusignaalit, joita hermostossa kulkee, ovat nosiseptiota. Kun kipu tulee tietoisuuteemme ja kärsimys alkaa, vasta silloin siitä tulee kipua, Vainio kuvailee.
"Ihmiset suorastaan nauroivat, kun puhuimme eläinten tunteista"
Tutkimukset kertovat, että ulkonäön perusteella ei voi tehdä luotettavia ja kovinkaan tarkkoja päätelmiä siitä, mihin aivot kivun suhteen kykenevät. Vaatimattomammat aivot siis voisivat kyetä myös surun kokemukseen.
– Joskus, kun aloittelin uraani, ihmiset suorastaan nauroivat, kun puhuimme eläinten tunteista. Tutkimuksessani koirille näytettiin kasvokuvia ihmisistä ja koirista: oli tuttuja ihmisiä ja koiria, vieraita ihmisiä ja koiria. Koirat erottavat erinomaisen hyvin iloiset ja vihaiset kasvot. Vertailuna olivat aina neutraalit kasvot, jotka eivät ilmaise tunnetta. Olemme näin soveltaneet ihmistutkimuksia koiriin, Vainio kuvailee.
Koska koirat reagoivat erilaisiin kasvoihin eri tavalla, voidaan Vainion mukaan sanoa, että koirilla on tunteita.
– Ne eivät kykenisi erottamaan tunteita, jos ne eivät ymmärtäisi, mitä tunteet ovat. Nykyisin tiedeyhteisö on yleisesti sitä mieltä, että nimenomaan isoaivoisilla eläimillä on tunteita, ja nimenomaan näitä perustunteita, joita ovat ilo, suru, pelko, ahdistus sekä viha, eli koiralla aggressiivisuus. Nykyään listaan on lisätty myös yllättyneisyys. Koirat reagoivat yllättyessään vastaavalla tavalla kuin ihmiset.
Jos ajatus koiran ilosta tai surusta tuntuu vieraalta, itseltään voi kysyä, ymmärtääkö oikeasti edes kanssaihmisiään. Tunteissa ja niiden kokemisessa nimittäin on suuria eroja ihmislajinkin sisällä.
– Miten sinä tunnet iloa tai surua? Onko se ihan samanlaista kuin se, kun minä tunnen iloa tai surua? Aina olemaan jää yksilöiden välinen vaihtelu, Vainio kuvailee.
Katso myös: Saako koiraa lohduttaa jännittävässä tilanteessa? Näin vastaa asiantuntija: "Aina kannattaa miettiä, miten voin auttaa tätä koiraa..." Juttu jatkuu videon alla.
1:08Saako koiraa lohduttaa, vai onko se "lellimistä"?
"Kun tiedämme, että eläin kykenee kokemaan surua, se ei enää ole inhimillistämistä"
Esimerkiksi kuolleen sorsan- tai lokinpoikasen nähdessään ihmiselle tulee usein surku. Mieli hakeutuu poikasen emon luo: sureeko se kuollutta poikastaan ja menetettyä perhettään? Onko sen nyt paha mieli?
Näin ajattelevia syytetään toisinaan eläinten inhimillistämisestä. Vainio kuitenkin varoisi käyttämästä sanaa väärin.
– Koulukunnassani inhimillistämisellä tarkoitetaan sitä, että eläimelle kuvitellaan sellaisia ihmisen ominaisuuksia, joita sillä ei oikeasti ole. Tähän määritelmään sisältyy se, että jos saammekin tutkimuksen kautta tieteellistä tietoa siitä, että itse asiassa eläimellä onkin näitä ominaisuuksia, se ei silloin enää ole inhimillistämistä, vaan eläimen oma ominaisuus. Kun tiedämme, että eläin kykenee kokemaan surua, se ei enää ole inhimillistämistä, Vainio kuvaa.
Ihmisenä etsimme eläinten ymmärtämiseen malleja omasta lajistamme. Siksi eläimen suruun liittyy aina erilaisia tulkintoja.
– Koirathan kyllä ovat "kuin ihmiset": kun koiralta kuolee kaveri, se on alakuloinen, ei ehkä syö, on levoton ja etsii kaveriaan. Tällä hetkellä tätä pidetään koiran surukäyttäytymisenä. Miten paljon koira sitten ymmärtää toisen poismenosta? Ehkä se toista koiraa etsiessään vain ajattelee, että toinen on poissa, voisiko sen kuitenkin löytää. Tässä tulemme siihen, ymmärtääkö koira kuoleman käsitteen. Se onkin paljon vaikeampi keskustelu.
Norsu saattaa ymmärtää kuoleman käsitteen – tieteellisen tiedon saaminen kuitenkin kinkkistä
Koira ei välttämättä ymmärrä kuolemaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö koira voisi ymmärtää ystävänsä katoamista ja surra sitä.
Joitakin viitteitä siitä, että ainakin isoaivoiset eläimet voisivat ymmärtää kuolemaa, kuitenkin on – nimittäin norsujen maailmasta.
– Norsuistahan ollaan sitä mieltä, että ne ymmärtävät kuoleman käsitteen. Tämä perustuu villinorsujen käyttäytymisen seurantaan: ne kerääntyvät kuolleen ympärille, viipyvät, koskettelevat sitä kärsällään. Vaikuttaa siis, että ne ymmärtävät siitä jotakin enemmän, Vainio kuvailee.
Kun kuolemasta on kauan ja jäljellä ovat vain luut, norsut saattavat tunnustella niitä kärsällään. Ne pysähtyvät paikoilleen tavalla, jonka voisi tulkita merkitsevän jonkinlaista tunnetilaa, jopa asian pohtimista.
– Tästä ei tietenkään ole mitään tieteellistä tietoa. Norsuilla kuitenkin on oma käyttäytymisensä, kun ne lajitoverin luita tai jäänteitä kohtaavat. Apinat ja muut kädelliset myös käyttäytyvät tavalla, josta on arveltu, että se voisi olla surukäyttäytymistä, johon liittyisi jonkinlainen käsitys kuolemasta, mutta tätä on kauhean vaikeaa tutkia. Nämä siis ovat vain tiedeyhteisön ehdotuksia, Vainio sanoo.
– Kuitenkin oletetaan, että jotkut lajit, kuten ihmisapinat, kykenevät suremaan ja ymmärtämään kuoleman tavalla, joka muistuttaisi sitä, miten me ihmiset ymmärrämme. Koirien kanssa ei olla näin pitkällä. Koirat kyllä surevat ja se johtuu varmasti siitä, että tuttu kaveri on poissa. Sitä, mitä muita tuntemuksia niillä on, emme tällä hetkellä tiedä.
Yksi keskeinen ongelma on kielimuuri: apinalta tai koiralta ei voi kysyä, mitä se läheisensä poismenosta ajattelee. Nykyisillä tutkimusmenetelmillä onkin hyvin vaikeaa saada varmoja vastauksia tunnekysymyksiin.
– Tunnetutkimuksessa ihmisiltä kysytään asioita, ja eläimeltä ei voi kysyä. Silloin emme voi tietää. Lähtökohtaisesti vaikkapa koiran käyttäytymistä voisi varmasti analysoida tarkemmin. Erilaisilla kuvantamismenetelmillä voisimme saada tietoa aivojen toiminnasta, mutta tämä teknologia ei ole vielä sillä tasolla, että voisi vain laittaa jonkinlaisen häkkyrän koiran päähän ja sitä lähteä analysoimaan, Vainio sanoo.
Jonain päivänä tarkempaa tietoa voidaan saada. Ei sekään toki takaisi, että ihmisten ja eläinten suru tai sureminen olisi samankaltaista.
– Ei se välttämättä toisi vastausta, mutta tieteellinen tutkimus edistyy pala palalta. Jokainen tutkimus tuo oman palansa. Toivon, että jossain vaiheessa ymmärretään enemmän, Vainio sanoo.
Katso myös: Kun rakas lemmikki menehtyy – Viiden jälkeen kävi vierailemassa helsinkiläisessä eläintuhkaamossa. Juttu jatkuu videon alla.
3:44Yhä useampi päätyy lemmikin menehtyessä tuhkaukseen.
Seuraavaksi tullaankin siihen vaikeimpaan kysymykseen. Haluammeko oikeasti tietää?
Jos olisi mahdollista varmasti ja ilman erehtymisen mahdollisuutta saada tietää, että esimerkiksi kana, lehmä tai sika ymmärtää kuoleman ja suree, haluaisimmeko tietää sitä?
– Nämä ovat vaikeita kysymyksiä, koska kun tutkimme eläinten tunteita, koirathan ovat helppoja tutkimuskohteita – ne ovat perheenjäseniämme. Kuitenkin on oletettavaa, että näitä samoja asioita esiintyisi esimerkiksi tuotantoeläimissä, kuten sioissa, jotka ovat vähintään yhtä älykkäitä kuin koirat. Voi olla, ettei kukaan halua rahoittaa sellaista tutkimusta, koska silloin tullaan todella vaikeisiin kysymyksiin.
"Sitä haluaisi sanoa, että ymmärrämme kauhean paljon, mutta..."
Vainio on kuitenkin teknologiauskovainen. Hän on varma, että jossain vaiheessa ymmärrämme enemmän eläinten tunteista – muistakin kuin surusta.
– Se vaatii paljon teknologian kehittymistä, mutten pidä sitä mahdottomana.
Uudenlaiset menetelmät olisivat tervetulleita siinäkin mielessä, että käytöstutkimukset ovat tietyssä mielessä epäluotettavia. Tutkijana toimivat aina ihmiset, ja ihmiset tulkitsevat aina eläimen käytöstä eri tavoilla, omista lähtökohdistaan. Tämä on erityisesti koiratutkimuksen ongelma.
– Sellainen käytös, joka toisen ihmisen mielestä on häiriökäyttäytymistä, toisen mielestä ei olekaan sitä. Joku voi pitää positiivisena, että koira vaikkapa haukkuu aina, kun joku tulee pihaan, Vainio kuvaa.
Sama tulkintaongelma tulee eteen muiden eläinlajien kanssa. Esimerkiksi ihmishymy voi aiheuttaa sekaannusta; meille leveä, hampaat paljastava hymy on merkki suuresta ilosta, apinoille pelosta tai muusta kiihtymyksestä. Koirille hampaiden paljastaminen on uhkaava ele ja varoitussignaali.
– Tutkimisessa siis on monia ongelmia. On vaarana tulkita väärin, koska emme välttämättä tunne edes omaa koiraamme ja sitä, mitä sen eleet merkitsevät. Aihe on valtavan vaikea. Sitä haluaisi sanoa, että ymmärrämme kauhean paljon, mutta loppujen lopuksi emme ymmärrä.
