Pitäisikö Suomen valita kesä- vai talviaika? Kansalaiskysely kellojen siirtelystä luopumisesta on nyt auki

Kellojen siirtely voi loppua jo pian 2:21

Kysely kellojen siirtelyn lopettamisesta käynnistyy Otakantaa.fi-foorumilla alkuhankaluuksien jälkeen tänään. Kyselyssä voi ilmaista mielipiteensä muun muassa siihen, olisiko Suomen valittava pysyväksi ajaksi nykyinen kesäaika, nykyinen talviaika vai jokin muu aika. Kysely on avoinna perjantaihin 12.10.2018 saakka

Tuloksia hyödynnetään, kun Suomi valmistelee kantaansa EU:n kesäaikaan liittyvään direktiiviehdotukseen.

Tietoa suomalaisten mielipiteistä ja toiveista kerätään myös gallup-tutkimuksella. Tiedonkeruu toteutetaan niin, että tulokset edustavat suomalaisten mielipiteitä alueellisesti, ikäryhmittäin ja sosioekonomisen taustan mukaan.

Lisäksi asian valmistelussa tehdään vaikutusarvio ja kuullaan asiantuntijoita.

Kelloja siirrelty yli 35 vuotta

Suomessa on noudatettu kesäaikaa yhtäjaksoisesti vuodesta 1981 lähtien.

Nyt voimassa olevien säädösten perusteella kesäaika alkaa maaliskuun viimeisenä sunnuntaina kello 03.00, jolloin kelloa siirretään tunti eteenpäin.

Kesäaika päättyy lokakuun viimeisenä sunnuntaina kello 04.00, jolloin kelloa siirretään tunti taaksepäin. Kesäajassa siis ollaan seitsemän kuukauden ajan ja normaali- eli talviajassa viisi kuukautta.

Sillä, mikä aika otetaan käyttöön, jos kellojen siirtelystä luovutaan, on vaikutusta muun muassa iltojen ja aamujen valoisuuteen.

Jos siirryttäisiin pysyvästi kesäaikaan, illat olisivat keskimäärin jonkin verran valoisampia ja aamut pimeämpiä. Jos siirryttäisiin pysyvästi myös talviajan nimellä tunnettuun normaaliaikaan, aamut olisivat keskimäärin jonkin verran valoisampia ja illat pimeämpiä.

Kellojen siirtelystä luopumisella arvioidaan olevan myönteisiä vaikutuksia terveyteen. Käytännön vaikutuksia mm. yrityksille on myös siitä, missä aikavyöhykkeissä muut maat ovat.

Siirtelystä päätetään EU-tasolla

Kellojen siirtelystä luopumisesta päätetään lopullisesti EU-tasolla päätetään. Tämän jälkeen kukin jäsenvaltio voi kansallisesti päättää, mihin aikavyöhykkeeseen se kuuluu.

Eduskunnassa on muodostettu yhteinen näkemys siitä, että kellojen siirtelystä luopumista edistetään EU:ssa. Siitä ei ole tehty päätöksiä, mihin aikavyöhykkeeseen Suomi tulisi kuulua.

Eduskunta päättää lopulta mikä aika valitaan pysyvästi käyttöön, jos kellojen siirtelystä luovutaan.

Direktiiviehdotusta käsitellään seuraavaksi valtioneuvostossa ja eduskunnassa. Käsittelyssä muodostetaan Suomen virallinen kanta. EU:ssa direktiivin valmistelu jatkuu neuvostossa ja Euroopan parlamentissa.

Jos direktiivi hyväksytään, se tapahtuu Euroopan neuvoston ja parlamentin yhteispäätöksin. Vasta tämän jälkeen se saatetaan kansallisesti voimaan kussakin EU-jäsenvaltiossa.

Jotta siirtyminen uuteen järjestelmään sujuisi saumattomasti, komissio ehdottaa, että kukin jäsenmaa antaa viimeistään huhtikuussa 2019 tiedoksi, aikooko se noudattaa pysyvästi kesä- vai talviaikaa.

Viimeinen pakollinen siirtyminen kesäaikaan tapahtuu ehdotuksen mukaan sunnuntaina 31. maaliskuuta 2019. Sen jälkeen EU-maat, jotka haluavat siirtyä pysyvästi talviaikaan, voisivat vielä kerran siirtää kellonaikaa sunnuntaina 27. lokakuuta 2019. Tämän päivämäärän jälkeen muutokset eivät enää olisi mahdollisia.

Kyselyyn voi vastata täällä.

Lue myös:

    Uusimmat