Eivät harrastukset tai älypuhelimet: Pirjo selvitti, mikä tekee lapsuudesta onnellisen | MTV Uutiset
0:55Vaikka olisit huonolla tuulella, lapsesi hymy sulattaa sydämesi joka kerta! 10 syytä sille, miksi on parasta olla äiti.
Julkaistu 07.11.2020 08:05
Maria Aarnio
lifestyle@mtv.fi
Pirjo Suhosen leuka loksahti lattiaan, kun hänen bisneskumppaninsa ihmetteli, miksi suomalaisvanhemmat haluavat lastensa olevan "vain" onnellisia, eivät menestyneitä. Pirjo päätti selvittää, mistä lapsen onnellisuus koostuu. – Toivoisin kohtuullisuuden ajatusta, ajatusta perusarjesta ja kultaisesti keskitiestä, hän sanoo nyt.
Pirjo Suhonen on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Syksyllä 2020 hän kuitenkin julkaisi kirjan lasten onnellisuudesta. Miten tässä näin kävi?
Syy on oikeastaan bisneskumppaneiden. Pirjo on noin 20 vuoden ajan tehnyt kauppaa aasialaisten kanssa. Kun yhteistyötä on tehty vuosikymmenet, monien kanssa ei enää puhuta pelkistä bisneksistä, vaan myös ihmissuhteista ja perheistä.
– Aasialaiset asiakkaat usein hämmästelivät ja kummeksuenkin suhtautuivat suomalaiseen lastenkasvatukseen. Viimeinen herätys itselleni oli, kun eräs korealainen yhteistyökumppani sanoi: "Tiedätkö, mikä teidän suomalaisten ongelma on? Se, että te haluatte, että lapsenne ovat vain onnellisia, eivät menestyneitä", Pirjo muistelee puhelimessa.
Pirjo selvitti, mikä tekee lapsuudesta onnellisen – muistuttaa kiireisiä nykyvanhempia: "Jos ei oikeasti ole arjessa henkisesti läsnä, ei voi tuntea omaa lastaan"
Pirjo Suhonen. Kuvaaja Tuomas PeltomaaKuvaaja Tuomas Peltomaa
Toteamus jätti hänet seisomaan kuvaannollisesti puhuen haavi auki. Oikeastiko lasten menestys voisi joillekin vanhemmille olla onnellisuutta tärkeämpää?
– Miten erilainen ajatusmaailma voikaan olla! Kyllä varmasti Suomessa kaikki vanhemmat toivovat, että lapsesta tulee onnellinen, Pirjo kuvailee.
Hän päätti lähteä selvittämään, mitä suomalaiset lasten kasvatuksen ja lasten psykologian ja psykiatrian asiantuntijat ajattelevat lasten onnellisuudesta. Syntyi teos Onnellisten lasten salaisuudet (Siltala, 2020).
"Vanhemmuudestakin on tullut asia, jota mitataan"
Otetaan heti aluksi käsittelyyn tärkein kysymys. Mikä tekee lapsesta onnellisen?
– Jos vetäisin eräänlaisen synteesin siitä, mistä kirjan 12 asiantuntijaa loppupeleissä puhuvat, niin he puhuvat kohtuullisuudesta, tavallisen arjen merkityksestä, suorituskeskeisyydestä luopumisesta ja siitä, että hyvinvoiva vanhempi jaksaa olla myös huomaavainen ja rakastavampi vanhempi lapsilleen. Tämä on tiivistetysti se punainen lanka, Pirjo sanoo.
Nykymaailman kiire ei liene kenellekään uusi konsepti. On työtä, palavereja, puhelimia, tauoton informaatiotulva ja vuonna 2020 vielä koronapandemiakin. Kaiken sen keskellä lapsesta pitäisi paimentaa onnellinen ja mieluiten myös menestynyt aikuinen, jolla on elämässä kaikkea tarpeeksi ja enemmän.
– Vanhemmuudestakin on tullut asia, jota mitataan. Mehän olemme mittaamiseen orientoitunut yhteiskunta. Haluamme mitata ihan kaikkea: unta, ruokaa, suorituksiamme, Pirjo kuvaa.
"Somen kautta tulee paineita siihen, millaista vanhemmuuden pitäisi olla"
Vanhemmuutta ei kenties voi analysoida askelmittarin numeroilla, mutta ympäristö kyllä kertoo isille ja äideille, suorittavatko he hyvin. Sosiaalisesta mediasta ja televisiosta kuka tahansa voi löytää esimerkkejä toisten perheiden arjesta – ja usein nuo esimerkit tuntuvat voittavan oman arjen.
Somen kautta tulee paineita siihen, millaista vanhemmuuden pitäisi olla. Kuvituskuva.Shutterstock
– Somen kautta tulee paineita siihen, millaista vanhemmuuden pitäisi olla. Kilpaillaan sillä, paljonko lapsilla on harrastuksia, tai menestyykö oma lapsi tietyllä tavalla. Mielestäni yksi iso haaste on varmuuden löytäminen omaan tapaan olla vanhempi, Pirjo sanoo.
Moni vaatii jo pieneltä lapselta paljon
Ihmislapsi kehittyy verrattain hitaasti ja tarvitsee vanhempansa tukea ja opastusta vuosikausien ajan. Moni vaatii jo pieneltä lapselta paljon: väsyneenäkin pitäisi jaksaa olla kunnolla ja nätisti.
– Lapsen kehityksen biologinen tuntemus eli perusasiat siitä, mitä tapahtuu missäkin vaiheessa, auttaisi varmasti vanhempia hahmottamaan, mikä on tavallaan mahdollista lapselle, Pirjo sanoo.
– Kehitys on toki aina yksilöllistä, mutta lapsi on alle vuoden ikäisenä tietynlainen. Hänellä on tiettyjä kognitiivisia toimintoja, mutta toisaalta lapsi on vain sen yhden vuoden ajan alle vuoden ikäinen. Ei hän ole samanlainen kymmentä vuotta.
Pirjo toivoisikin arkeen suhteellisuutta ja perspektiiviä. Jokainen lapsi kasvaa lopulta aikuiseksi, ja jos vakavaa kehityksellistä vaikeutta ei ole, ennemmin tai myöhemmin eteisessä nyt kirkuvasta uhmaikäisestäkin tulee parikymppinen, joka muuttaa pois kotoa.
Sporttisen isän tytär voikin pitää lukemisesta, ja toisin päin
Ihmiset ovat erilaisia, ja lapset ovat ihmisiä. Jokaisen vanhemman on siis hyvä tiedostaa, että lapsi ei ole kopio vanhemmistaan, vaan oma ihmisensä – jopa täysin erilainen kuin vanhempansa.
Lapsi ei ole kopio vanhemmistaan, vaan oma ihmisensä – jopa täysin erilainen kuin vanhempansa. Kuvituskuva.Shutterstock
Siinä, missä yksi nukahtaa itsekseen kahdeksan tunnin unille omaan sänkyynsä, toinen saattaakin itkeskellä yöt läpeensä. Sporttisen isän tytär voikin pitää lukemisesta, tai toisin päin. Toisinaan lapsen luonteen tai temperamentin piirteet nähdään jopa ongelmina, jotka täytyisi jotenkin korjata.
– Vanhemmat stressaavat hirveän pienistä asioista: osaako lapsi nyt uida tietyn ikäisenä, kun kaikki muutkin osaavat uida? Miksi kolmosluokkalainen lapsi ei puhu vielä vierasta kieltä hyvin, vaikka kaikki muut puhuvat? Pirjo kuvailee.
"Koko ajan ajattelemme, millä ja miten lapsi tulevaisuudessa pärjää"
Jokaisella lapsella on omia vahvuuksia tai asioita, joissa juuri hän on hyvä. Silti vanhempi voi ikään kuin jäädä jumiin tuijottaessaan taulukoita tai omia odotuksiaan. Yhtäkkiä se, ettei lapsi kahden vuoden iässä puhukaan kokonaisia, huoliteltuja lauseita, tuntuu huolestuttavalta.
– Tässä rinnalla kulkee se, että koko ajan ajattelemme, millä ja miten lapsi tulevaisuudessa pärjää. Emmehän me kukaan tiedä, mitä ominaisuuksia ihmisellä pitää olla, että hän pärjää tulevaisuuden elämässä, Pirjo muistuttaa.
Valtaosalla lapsista ei ole hätää. Mikäli minkäänlaista vakavaa laiminlyöntiä ei tapahdu, suurin osa lapsista pärjää hyvin ja kasvaa omassa tahdissaan omaksi itsekseen.
– Jos lapsi on tasapainoinen ja hänellä on hyvä olla, hän on hyvinvoiva, hänhän pystyy ottamaan omia kykyjään ja osaamistaan käyttöön. Mutta jos lapsi on masentunut, itsetunto on nujerrettu, häntä ei ole rakastettu eikä hän koe olevansa arvokas, vaikka hänellä olisi millaisia osaamista ja taitoja, hän ei välttämättä pysty niitä ottamaan esiin ja käyttämään, Pirjo pohtii.
"Mutta jos lapsi on masentunut, itsetunto on nujerrettu, häntä ei ole rakastettu eikä hän koe olevansa arvokas, vaikka hänellä olisi millaisia osaamista ja taitoja, hän ei välttämättä pysty niitä ottamaan esiin ja käyttämään." Kuvituskuva.Shutterstock
Lapsi opettaa vanhemmalleen, ettei elämää voi aina hallita
Voisikin kenties ajatella, että lapsi opettaa vanhemmalleen, ettei elämää voi aina hallita. Arjen upeat aikataulut eivät aina yksinkertaisesti sovi pienelle persoonalle, sillä myös menevälle vanhemmalle voi syntyä verkkainen, pohdiskeleva lapsi.
– Lapsi ei välttämättä ollenkaan sovi aikuisen erittäin suunniteltuun elämään, jossa tehdään ensin kaksi tuntia tätä, sitten on vartin tauko ja sitten puoli tehdään puoli tuntia tuota, Pirjo muistuttaa.
– Lapsi syntyy tietyllä temperamentilla ja geneettisillä ominaisuuksilla, jotka vaikuttavat esimerkiksi siihen, miten hän reagoi vaikkapa ääniin, valoon ja läheisyyteen. Vanhemmalla pitäisi olla kykyä heittäytyä siihen ja pystyä hyväksymään tietty epävarmuus ja jatkuva muutos.
Pitäisi kestovaippailla, pitäisi harrastaa kulttuuria ja liikuntaa...
Usein lapselle ovat merkityksellisimpiä ne kaikkien tavallisimmat asiat: se, että saadaan syödä yhdessä ruokaa tai katsoa elokuvaa. Harrastusten määrän sijaan tärkeää olisi, että joku kuuntelee ja välittää aidosti. Se, ettei arki olekaan täydellistä, ei siis voi "pilata" lapsen onnea.
– Mielestäni tämä lapsen pilaaminen on kauhean syyllistävä ajatus. Toki vanhempi voi tehdä asioita, joilla hän tekee lapsen elämän erittäin paljon vaikeammaksi. Tällöin kuitenkin puhumme radikaaleista asioita, kuten erilaisista laiminlyönneistä, Pirjo sanoo.
Moni oppii keskustelupalstojen ja sosiaalisen median kautta uskomaan, että kotona pitäisi aina kaiken olla tiptop. Kuvituskuva.Shutterstock
Moni oppii keskustelupalstojen ja sosiaalisen median kautta uskomaan, että täydellisellä vanhemmalla on aina pakastimessaan itsetehtyä, soseutettua luomuruokaa. Kotona pitäisi olla unikoulun tuloksena täydellisesti nukkuva lapsi. Pitäisi kestovaippailla, pitäisi harrastaa kulttuuria ja liikuntaa, koska lapsen tulee olla liikunnallinen.
Oikeasti lapsen onnellisuuden kannalta tärkeimmät asiat voivat kuitenkin olla aivan toisenlaisia.
– Toivoisin kohtuullisuuden ajatusta, ajatusta perusarjesta ja kultaisesti keskitiestä. Että kotona syötäisiin yhdessä välillä, juteltaisiin, oikeasti tiedettäisiin, mitä lapselle kuuluu. Oltaisiin aidosti kiinnostuneita lapsen asioista ja tunnettaisiin hänen kaverinsa.
Pirjon mukaan tärkeintä olisikin se, että aidosti tuntisi oman lapsensa.
– Tässä tullaan yhteen kriittiseen asiaan: ihmisen tunteminenhan on kiinni siitä, paljonko vietämme hänen kanssaan aikaa. Tämä pätee aikuisiinkin suhteisiin. Jos olet yhden työkaverisi kanssa tekemisissä kerran vuodessa työpaikan pikkujouluissa, mutta käyt toisen työkaverin kanssa lounaalla joka päivä, kumman tunnet paremmin? Jos ei oikeasti vietä aikaa ja ole arjessa henkisesti läsnä, ei voi tuntea omaa lastaan.
"Ei se riitä, että lasta vilkaistaan silloin tällöin"
Keskustelu läsnäolosta on kärjistynyttä ja pyörii paljolti esimerkiksi älylaitteiden ympärillä. Saako lapsen seurassa selata puhelintaan, vai onko se pannassa? Pirjon mukaan kyse ei ole siitä, että lapsen seurassa ei koskaan saisi käyttää älylaitteita.
Saako lapsen seurassa selata puhelintaan, vai onko se pannassa? Kuvituskuva.Shutterstock
– Eivät asiantuntijatkaan sellaisen puolesta puhu. Mutta tosiasia on se, että jos on intensiivisesti vaikkapa sosiaalisessa mediassa ja rattaissa on pieni vauva, joka kommunikoi katseellaan, katsoo vanhempaa ja saa palautetta katseen kautta, ei se riitä, että lasta vilkaistaan silloin tällöin ja katse on intensiivisesti jossain muualla, Pirjo kuvailee.
– Ei tarvitse syyllistyä, eikä tarvitse syyllistää, mutta tarvitsee ehkä olla rehellinen ja tiedostaa. Eikä lapsi enää 12-vuotiaana tarvitse ja ole kiinnostunut samanlaisesta katsekontaktista kuin alle vuoden ikäisenä. Ei vauva-aika ole kuitenkaan kauhean pitkä aika.
"Aivan varmasti vanhempana joistain asioista joutuu luopumaan, mutta sittenhän saa tilalle jotakin muuta"
Keskustelu vanhemmuudesta on kuitenkin usein melko menetyskeskeistä. Meissä elää sitkeästi uskomus siitä, että vanhemmat jäävät paitsi kaikesta hauskasta, he ovat aina väsyneitä eivätkä muuta teekään kuin käyvät ruokaostoksilla Prismassa. Vaatteetkin ovat aina puklun peitossa.
– Aivan varmasti vanhempana joistain asioista joutuu luopumaan, mutta sittenhän saa tilalle jotakin muuta, ihan uutta. Luopuminen jostakin ei tarkoita, että elämä muuttuisi huonommaksi. Elämä muuttuu erilaiseksi, Pirjo muistuttaa.
Osa ensimmäistä lastaan odottavista kuitenkin vakuuttaa, ettei lapsi "muuta mitään", ja elämä jatkuu aivan entisenlaisena. Tähän ajatukseen Pirjo suhtautuisi varauksella.
– Jos joku sanoo, ettei elämässä muutu mikään, kun tulee vanhemmaksi, rehellisesti olen itse sitä mieltä, että se ei voi olla totta. En ymmärrä, miten se voisi olla mahdollista, hän pohtii.
"Toivon, että jokainen pystyisi suhtautumaan lempeästi vanhemmuuteen"
Elämässä ja ikääntymisessä on aina kyse muutoksesta. Harva haluaisi oikeasti olla samassa tilanteessa ja aivan samanlainen ihminen kuin kymmenen tai 20 vuotta sitten.
– Elämässähän, tapahtuu kehitystä ja muutosta. Elämä menee eteenpäin, välillä se menee sivulle ja toisinaan alaspäin, Pirjo kuvaa.
Hän toivoisikin, että kaikenlaiseen vanhemmuuteen suhtauduttaisiin lempeydellä.
– Vallalla on hirveä kärjistyneisyys: tämä on oikein ja tämä väärin, jos teet näin, olet huono vanhempi. Toivon, että jokainen pystyisi suhtautumaan lempeästi vanhemmuuteen, omiin kykyihinsä ja varmuuteen olla omannäköisensä vanhempi. Ei tarvitse tavoitella täydellisyyttä. Voi tavoitella ihan vain tavallisuutta.
