Ilmari etsii rakkautta Love Island Suomen uudella kaudella.
Toukokuussa MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa alkavan Love Island Suomi -kauden ensimmäiset sinkut julkistettiin hiljattain. Kauden ensimmäisessä jaksossa rakkauden saarelle astelee kymmenen sinkkua, joista yksi on Ilmari, 27.
Love Island Suomeen osallistuminen oli kiinnostanut Ilmaria jo aiemminkin, mutta hän sai vasta nyt kerättyä tarpeeksi rohkeutta hakemuksen lähettämiseen. Hän haki ohjelmaan yksinkertaisesta syystä: löytääkseen elämänsä rakkauden.
Useampi Ilmarin ystävä on ollut mukana Love Island Suomen aiemmilla kausilla. Nämä eivät ole juuri kertoilleet Ilmarille kokemuksistaan rakkauden saarella, mutta jonkinlainen ennakko-oletus miehellä kuitenkin oli ohjelmaa kohtaan.
– Ajattelin, että tämä on aika paljon aggressiivisempaa iskemistä, ja että itseään pitää tuoda paljon enemmän esiin. Todellisuus olikin se, että meillä oli tosi hyvä porukka, puhalsimme yhteen hiileen ja autoimme toisiammee siinä, missä pystyimme, Ilmari kertoi MTV Uutisille Love Island Suomen mediatilaisuudessa.
Lue myös: Improvisoiduilla seksiriimeillä listaykköseksi noussut Samuel sai yhteydenoton Olavi Uusivirralta
Tosi-tv-ohjelmaan osallistuminen tuo väistämättä mukanaan julkisuutta. Ilmari kertoi julkisuuden herättävän hänessä ristiriitaisia tunteita.

