MTV:n Uutisextrassa vieraillut SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta pitää työnantajapuolen puheita työajanpidentämisestä sekä arkipyhävapaiden siirtämisestä menneisyyden lääkkeinä nykypäivän ongelmiin.
EK:n entinen toimitusjohtaja Jyri Häkämies nosti viime viikolla jälleen esiin loppiaisen ja helatorstain siirtämisen työpäiviksi.
Elorannan mukaan vastauksia heikkoon tuottavuuteen ei tulisi hakea työajasta, vaan siitä, mitä työajalla saadaan aikaiseksi.
– Se missä meillä on ongelmia, on tuottavuuskasvu, joka on viime vuosina ollut kohtalaisen heikkoa. Siihen ongelmaan meidän pitäisi pureutua, eikä hakea vastauksia työajanpidentämisestä, Eloranta sanoo.
Tuottavuutta tulisi hänen mukaan hakea nykyistä enemmän osaamisesta ja teknologiasta.
– Olemme huolissamme siitä, että työssäolevan väestön osaamistason kasvu on heikentynyt. Työnantajat eivät kouluta työntekijöitään niin paljon kuin OECD-maissa keskimäärin. Tämä hallitus on poistanut aikuiskoulutustuen. Toinen asia on teknologia, jossa yritykset ovat keskeisessä roolissa. Miten siellä halutaan, kyetään ja uskalletaan ottaa uutta parasta teknologiaa käyttöön, Eloranta luettelee.
