Suomen alle 18-vuotiaden maajoukkueen MM-ottelut käynnistyvät tänään Lappeenrannassa ottelulla Tanskaa vastaan. Pikkuleijonissa nähdään useita SM-liiga-kaukaloista tuttuja pelaajia.
Suomen joukkueesta löytyy runsaasti kokemusta miesten peleistä. Peräti 10 pelaajaa on saanut jo tulikasteensa kotimaan pääsarjassa. Pikkuleijonien tunnetuin ja kokenein pelaaja on Kasperi Kapanen, joka on saanut tilillensä jo 60 ottelua KalPan edustuksen paidassa.
Kapasen kausi oli joukkueensa tavoin hankala, mutta nuorukainen sai paljon vastuuta. Kapanen teki debyyttinsä jo kaudella 2012-13, jolloin miehen tilille kertyi 13 ottelua. Tällä kaudella 47 ottelua tuottivat Kapaselle seitsemän maalia ja 14 tehopistettä.
Kapasen ohella Suomen kokeneimpaan kaartiin kuuluu TPS:n Mikko Rantanen, joka teki niin ikään Liiga-debyyttinsä jo kaudella 2012-13. Rantanen on tahkonnut urallaan 52 ottelua Liiga-TPS:ssä.
Kapanen ja Rantanen ovat ehdottomasti Suomen hyökkäyksen tärkeimmät pelaajat. Kaksikon ohella Lukon Aleksi Saarela (15 ottelua) ja Ässien Juho Lammikko (20 ottelua) ovat päässeet jo hyvään vauhtiin liigaurillaan.
Pikkuleijonien riveistä Liiga-kokemusta ovat kartuttaneet myös Joni Tuulola, Matias Mattson, Teemu Lämsä, Manu Honkanen, Joel Kiviranta ja Sebastian Aho.
Tanska-Suomi tänään MTV Sport 2- kanavalla ja Katsomossa kello 18.25. alkaen!
Pikkuleijonien kaikki pelit sekä turnauksen ratkaisuottelut suorina lähetyksinä MTV Sportin kanavilla ja Katsomossa.
U18-kisoissa nähdään tulevia NHL-pelaajia – seuraa heitä!