Pikkulapsena sairastettu enterovirusinfektio saattaa laukaista keliakian, kertoo tuore tutkimus

Terve aamu: Antibioottien tulevaisuus 10:13
Videolla keskustellaan antibiooteista.

Enterovirusinfektio varhaislapsuudessa saattaa olla yksi keliakian laukaiseva tekijä, tuore tutkimus osoittaa. Tämä havaittiin lapsilla, jotka ovat perimältään valmiiksi alttiita keliakialle. Virusinfektioiden osuudesta keliakian synnyssä on saatu viitteitä aiemminkin, mutta tutkimustulokset ovat olleet epävarmoja.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa virusinfektioiden keliakiayhteyksiä selvitettiin seuraamalla 220 keliakialle geneettisesti altista lasta syntymästä kymmenvuotiaaksi. Altistuminen entero- ja adenoviruksille selvitettiin ulostenäytteistä. Seurannan aikana keliakia todettiin 25 lapsella.

Enteroviruksia löytyi joka kuudennen lapsen ulostenäytteistä, ja virukset olivat yleisempiä lapsilla, jotka myöhemmin sairastuivat keliakiaan. Yhteys koski infektioita, jotka alkoivat sen jälkeen, kun lapset olivat alkaneet syödä gluteenia sisältäviä ruokia. Adenovirukset eivät vaikuttaneet keliakiariskiin.

Havainnot pitää varmistaa lisätutkimuksissa muun muassa aineiston pienuuden vuoksi, mutta samansuuntaisia havaintoja on tehty aiemminkin. Muissa tutkimuksissa on saatu viitteitä myös enterovirusinfektioiden ja tyypin 1 diabeteksen yhteyksistä. Tyypin 1 diabetes on keliakian tavoin autoimmuunisairaus, eli se syntyy kehon immuunipuolustuksen hyökätessä elimistön omia kudoksia vastaan.

Keliakia on elinikäinen tauti, jossa gluteeni vaurioittaa ohutsuolen limakalvon nukkaa henkilöillä, joilla on perinnöllinen alttius taudille. Osalla potilaista on myös iho-oireita. Keliakiaa sairastaa 1 % lapsista, 2 % aikuisista ja lähes 3 % ikääntyneistä. Keliakian ainoa hoito on gluteenin välttäminen.

Keliakian syntyyn tarvitaan nykytiedon valossa gluteenialtistus, geneettinen alttius ja lisäksi jonkin ulkoinen laukaiseva tekijä.

Tutkimus julkaistiin BMJ-lehdessä.

Copyright Duodecim 2019. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Lue myös:

    Uusimmat