Ensimmäinen useista varkauksista tapahtui kesäkuussa 2023 Espoossa. Varkaan touhut tallentuivat yllä nähtävälle videolle.
Autovaras aiheutti puolen vuoden sisällä 300 000 euron tuhot eri liikkeissä. Jälkeensä varas jätti autonromuja ja rikkoutuneita rakenteita.
Kaikki rikokset tapahtuivat vuonna 2023. Kovaotteinen toteutustapa oli jokaisessa samankaltainen ja näkyy yllä olevalta videolta.
Varas murtautui autoliikkeeseen, sitten hän ajoi jonkun liikkeen autoista nosto-oven läpi ja pakeni rikotun oven kautta toisella autolla. Varkaus vahingoitti paitsi autoliikkeen ovirakenteita myös useita liikkeessä myynnissä olleita ajoneuvoja.
Ensimmäinen varkauksista tapahtui kesäkuussa Espoossa. Yllä oleva video on tallentunut tästä keikasta.
Rikoksen yhteydessä vaurioitui yhteensä neljä autoa ja autoliikkeen ovirakenteet. Hintalappu yhden päivän mittaiselle toilailuille oli 123 000 euroa.
Varkaan matka päättyi siihen, kun hän ajoi varastamansa henkilöauton Lahdenväylän ramppiin Järvenpäässä.
Lue myös: Raivostunut rattijuoppo yritti ajaa lasten päälle – "Karseeta katteltavaa", mies totesi itsekin
Asuntoauto romuksi
Lokakuussa varas suuntasi toiseen Espoossa sijaitsevaan autoliikkeeseen.
Varas otti liikkeessä myynnissä olleen lava-auton ja työnsi sillä niin ikään myynnissä olevan asuntoauton nosto-oven läpi päin pihalla seisovaa Volvoa. Lava-auto löytyi myöhemmin vaurioituneena.
Taloudellinen vahinko autoliikkeelle oli noin 129 000 euroa.
Joulukuussa varkaan ja hänen rikoskumppaninsa kohteeksi valikoitui Vihdissä sijaitseva autoliike. Tekotapa oli sama vanha, yhdellä henkilöautolla nosto-ovien läpi ja toisella pakoon.
