Mies kertoi lämmittäneensä huumeita lusikassa ja sytyttäneensä vahingossa pikkubussin tuleen.
Miehen huolimaton huumeidenkäyttö poltti bussin Turussa viime tammikuussa.
Mies oli livahtanut varikkoalueelle ja ottanut käyttöönsä pikkubussin. Pikkubussissa oli avaimet virtalukossa ja auto käynnissä, sillä työntekijä oli hetkellisesti noussut auton kyydistä.
Mies kertoi oikeudessa, että hänen tarkoituksenaan oli vain lämmitellä autossa ja ajaa sillä vähän.
Bussi ehti olla miehen käytössä vain noin tunnin, kun mies sytytti sen vahingossa tuleen.
Saman päivän aikana mies oli käynyt myös varkaissa eräässä parkkeeratussa saneerausliikkeen pakettiautossa ja ruokakaupassa.
Huumeiden lämmitys lusikassa johti tulimereen
Mies kertoi, että hän oli ajanut pikkubussin autokatokseen ja lämmittänyt lusikassa huumausainetta ruuanlaitossakin käytetyllä kaasupolttimella. Hän oli laskenut sytyttimen pöydälle huomaamatta, että liekki ei sammu automaattisesti.
Tuloksena tuli levisi auton verhoihin ja siitä nopeasti ympäri autoa. Mies yritti kertomansa mukaan sammuttaa paloa verhoja tallomalla tuloksetta.
Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle palo oli jo kehittynyt liian suureksi sammuttamista varten.
Turistikäytössä ollut pikkubussi tuhoutui palossa täysin. Omistajan mukaan vastaava maksaisi uutena noin 140 000 euroa. Myös autokatos paloi purkukuntoon ja katoksessa ollut peräkärry vaurioitui käyttökelvottomaksi.
Ehdoton vankeusrangaistus
Päivän tapahtumista mies sai tuomion varkaudesta, moottoriajoneuvon käyttövarkaudesta, kulkuneuvon käyttämisestä oikeudetta, varkaudesta ja törkeästä vahingonteosta.
Samassa yhteydessä hänet tuomittiin myös myöhemmin tapahtuneesta moottoriajoneuvon käyttövarkaudesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä 11 aiemmin tapahtuneesta varkaudesta, yhdestä varkauden yrityksestä ja lievästä vahingonteosta.
Miehellä oli entuudestaan mittavaa kokemusta omaisuusrikoksista. Hän sai teoista yhteisen 1 vuoden 6 kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen. Lisäksi hänen maksettavakseen määrättiin vakuutusyhtiölle yli 66 650 euroa ja joitain tuhansia euroja muita korvauksia.
