Suomalainen kirjailija Sally Salminen nousi maailmanmaineeseen 1930-luvulla, mutta jäi sittemmin sivurooliin kirjallisuushistoriassa. Salmisen esikoisteos Katrina on kokenut uuden tulemisen, viimeksi Tampereen Työväen Teatterin uutuusnäytelmänä.
Ahvenanmaalla syntynyt Sally Salminen työskenteli piikana New Yorkissa, kun hänen kirjansa voitti yllättäen suomalais-ruotsalaisen romaanikilpailun. Aikansa sensaatioksi nousseesta kirjasta otettiin heti 15 painosta, se käännettiin lukuisille kielille, ja kirjaa ehdotettiin Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi.
Teos ja sen kirjoittaja vaipuivat kuitenkin lähes unohduksiin, vaikka Salminen kirjoitti useita kirjoja. Varsinkin tällä vuosikymmenellä kirjailijaa on jälleen alettu nostaa esiin. Näkyvyyttä esikoisteos sai esimerkiksi vuonna 2018, kun Juha Hurme teki siitä uuden suomennoksen.
Kirja kuvaa Katrinan elämää saariston kyläyhteisössä 1800–1900-lukujen molemmin puolin. Hän jättää varakkaan kotinsa Pohjanmaalla ja lähtee merimies Johanin matkassa Ahvenanmaalle. Mies osoittautuu kuitenkin haihattelijaksi, jonka lupaama kaunis talokin on vain pieni tölli kalliolla. Katrina rakastaa silti miestään syvästi, mutta joutuu kantamaan päävastuun perheensä pärjäämisestä köyhyyden puristuksessa.
"Meni ihon alle"
Katrina-näytelmä sai ensi-iltansa viime keskiviikkona TTT:n suurella näyttämöllä. Ohjaaja Johanna Freundlichille Salmisen kirja oli lukukokemuksena melkoinen jysäys.
– Monet muutkin ovat kuvailleet kirjaa ensikokemuksena hyvin emotionaaliseksi, päällevyöryväksi. Kirjassa on monta tasoa. Se meni ihon alle.
Freundlichin mukaan teos on poikkeuksellinen yhdistelmä erilaisia aineksia.
– Kirja kuvaa koskettavasti rakkaudellisuutta perheen sisällä, ilman tippaakaan sentimentaalisuutta. Mukana on aika paljon myös karuja kokemuksia, ilman silottelua.
Freundlich on valmis puhumaan Sally Salmisesta samaan hengenvetoon kuin Väinö Linnasta ja Ilmari Kiannosta. Yhteistä on esimerkiksi ylisukupolvinen kerronta ja ihmiskuvien laajuus. Salmista hän kuvaa oman tiensä kulkijaksi ja ulkopuoliseksi, joka ei sopinut mihinkään muottiin.
Nimiroolissa Tampereella vieraileva näyttelijä Jonna Järnefelt lukee Katrinaa jo kolmatta kertaa ja kertoo olevansa vaikuttunut.
– Siinä näkyy luonnon armoilla elämisen ja vähään tyytymisen eetos. Tarina on todella kaunis, ja liittyy vahvasti suomalaisuuteen ja saaristoon. Samalla se kuvaa eristäytyneisyyttä ja elämän julmuutta, kun ihmisiä hukkuu mereen. Mieleen tulee myös Ulla-Lena Lundbergin Jää-romaani.
Tiukkaa yhteiskuntakritiikkiä
Salminen kuvaa köyhyyttä ja esittää terävää kritiikkiä vallanpitäjiä kohtaan. Varakkaat kapteenit teettävät torppareilla armotta pitkiä työpäiviä nälkäpalkalla. Oikeudentuntoinen päähenkilö ei hyväksy vääryyksiä.
Järnefelt näkee roolihahmossaan henkisiä voimavaroja, jotka tämä joutuu ottamaan käyttöön yllättäen. Vaikka äitiys muuttaa naisen elämää, hän jaksaa nousta myös eriarvoisuutta vastaan.
– Sosiaalisen vääryyden pilliinpuhaltajia katsotaan aina vähän kieroon. Että tuohan puhuu totta, mutta voisiko olla vähän hiljempaa, kun muille tulee epämukava fiilis. Edelläkävijöiden elämä on rujoa, mutta myös palkitsee.
Romaanin on kirjoittanut näytelmäksi Seija Holma. Katarinan rakastettua Johania näyttelee Jyrki Mänttäri.