Viranomaisella ei saa olla valtaa tavallisen ihmisen yli tämän omissa asioissa, jyrisee edunvalvoja Tarja, joka on syvästi pettynyt maistraatin toimintaan.
Tarja toimi vuosina 2001−2008 äitinsä omaishoitajana sekä vuosina 2005−2009 läheisen ystäväperheen isän sekä tämän kehitysvammaisen pojan edunvalvojana. Jälkimmäisten auttaminen alkoi jo vuonna 2002.
Tarja hoiti tunnollisesti edunvalvojalta edellytetyt vuositilitykset. Painajainen alkoi, kun maistraatti ei hyväksynyt vuosille 2008 ja 2009 kirjattuja menoja. Maistraatti kaivoi myös esiin tositteita aina vuodelta 2005, jotka lisäsivät summaa entisestään.
Vuonna 2009 ystäväperheen isä menehtyi. Samalla edunvalvojan niskaan kaatuivat kulut, joita maistraatti ei suostunut hyväksymään.
− Keräsin asianajajani kehotuksesta kasaan useiden vuosien takaiset kuitit. Maistraatti vaati, että kaikista olisi pitänyt ottaa valokopio. Se olisi ollut hoitojen ohella liian iso puuha.
− Lisäksi osassa kuiteista tekstit olivat vuosien mittaan hävinneet, ja osaa ei edes ollut, koska aluksi vein niitä isälle tositteeksi muista kauppaostoksista, Tarja kertoo.
Sijaisedunvalvojan toiminta kauhistutti
Tarja oli tässä vaiheessa yhä virallisesti kehitysvammaisen pojan edunvalvoja. Sotkun myötä tilalle oli palkattava sijaisedunvalvoja, jonka toiminnasta Tarja on yhä kauhuissaan.
− Sijaisedunvalvoja oli minuun ensimmäistä kertaa yhteydessä kuukausi sen jälkeen, kun hänet oli otettu pestiin. Kuukausi tarkoittaa sitä, että valitusaika oli ummessa.
− Ensimmäisessä puhelussa kysyin, minne toimitan kuitit. Hän lupasi palata asiaan, mutta ei koskaan palannut.
