Itärajan rajanylityspaikat ovat olleet suljettuina joulukuusta 2023 lähtien.
Hallitus päätti torstaina jatkaa itärajan rajanylityspaikkojen sulkua toistaiseksi.
Samalla kansainvälisen suojelun hakeminen pysyy keskitettynä avoinna oleville lento- ja vesiliikenteen rajanylityspaikoille.
Hallituksen mukaan rajan sulkemisella on saavutettu tavoiteltu vaikutus, sillä välineellistetty maahantulo itärajalla on toistaiseksi keskeytynyt. Hallituksen arvion mukaan ilmiön jatkuminen uhkaisi vakavasti Suomen kansallista turvallisuutta sekä yleistä järjestystä.
Itärajan rajanylityspaikat ovat olleet suljettuina 15. joulukuuta 2023 lähtien.

