Tarja otti vastuun kolmen läheisen ihmisen hoidosta siinä vaiheessa, kun he eivät siihen itse pystyneet. Kiitokseksi pyyteetön auttaja on joutunut maistraatin kynsiin ja aina oikeuteen asti.
Siinä missä lähimmäisen auttaminen on toiselle uhraus, Tarjalle käden ojentaminen on ollut luontaista. Tarja oli vuonna 2001 viisissäkymmenissä, kun hänen äitinsä sai aivoinfarktin.
Kun kävi ilmi, ettei äiti pärjäisi enää omillaan, Tarja teki ratkaisun: otti äidin luokseen asumaan ja lopetti vuotta myöhemmin yrityksensä toimiston.
Elämä soljui kotiympyröissä vuoden eteenpäin, kunnes hoidettavien määrä yllättäen triplaantui.
− Lapsuudenystäväni isä ja hänen kehitysvammainen poikansa olivat jääneet vuonna 1994 kaksistaan, kun perheen äiti kuoli. Vuonna 2001 myös heidän kasvattityttärensä menehtyi, Tarja taustoittaa.
Kyseinen perhe oli Tarjalle yhtä läheinen kuin oma suku. Kun isän kunto alkoi heiketä, Tarja ei voinut katsoa tilannetta sivusta.
− Asuimme kaikki pääkaupunkiseudulla. Pidin luonnollisena, että alan hoitaa myös heitä.
Raskaat vuodet
Tarja ei tänäkään päivänä tiedä, miten hän selvisi vuosista 2002−2008, jolloin hoidettavia oli kolme. Vuonna 2005 kuvio mutkistui entisestään, kun Tarja muutti äitinsä kanssa Keski-Suomeen. Sitkeä nainen ajoi viikoittain 600 kilometriä Helsinkiin ja takaisin jatkaakseen isän ja pojan auttamista.
− Molemmilla vanhuksilla oli järki päässä loppuun asti. Neuvottelin heidän kanssaan kaikki asiat rahoja myöten. En olisi ikinä voinut tehdä mitään muuta, Tarja painottaa.
Välimatkan lisäksi ongelmia aiheutti käytännön puoli. Äidilleen Tarja oli virallisesti omaishoitaja. Tukien saaminen oli jatkuvaa taistelua, ja lopulta summat myönnettiin aina alhaisimpana mahdollisena.
− Sain hieman päälle 300 euroa miinus verot. Elimme sillä, äidin eläkkeellä ja omalla työkyvyttömyyseläkkeelläni, mikä ei sekään ollut suuri. Lapsuudenystäväni isä maksoi heidän hoidostaan aiheutuneet kulut, Tarja summaa.
Edunvalvojaksi
Omaishoitajuuden paperisota ei ollut kuitenkaan mitään verrattuna kiemuroihin, joita ei-sukulaisten hoitaminen alkoi vähitellen nostattaa.
Tarja ei esimerkiksi saanut ulkopuolisena henkilönä lääkäriltä tärkeitä tietoja lapsuudenystävän isän lääkityksestä ja koetuloksista. Lopulta Tarjalle ehdotettiin, että hae kaksikon edunvalvojaksi, niin tilanne helpottuu.
− Sitä minun ei olisi pitänyt tehdä. Olimme niin läheisiä, että olisimme voineet hoitaa asiat ilmankin, Tarja tietää nyt.
Tarja penäsi jälleen kerran perheen edesmenneen kasvattityttären pojalta, ottaisiko hän vihdoin vastuun sukulaisistaan. Poika kieltäytyi. Niinpä Tarja lähti lapsuudenystävän isän kanssa maistraattiin neuvottelemaan, mitä edunvalvonta käytännössä tarkoittaisi.
− Minua neuvottiin avaamaan yksityistili kattamaan kuluja, joita hoidosta tulee. Enempää ohjeita en saanut.
Ongelmat kasaantuvat
Edunvalvojan ominaisuudessa Tarja hoiti tunnollisesti vuositilitykset ja niiden korjaukset. Maistraatti ei ollut yhtä täsmällinen. Vuodet 2006 ja 2007 vahvistettiin vasta vuonna 2008. Samoihin aikoihin Tarja sai ensimmäisen selvityspyynnön.
− Selvitin asian ja laitoin kirjeen takaisin. Siihen ei tullut koskaan vastausta. Ajattelin, että kaikki on ok.
Asiat eivät suinkaan olleet kunnossa. Vuosien 2008 ja 2009 tilityksissä Tarjan kirjaamia menoja ei enää hyväksytty, kahdesta syystä. Ensinnäkin Tarja oli ostanut ruuat edullisemmin tukusta. Isot erät toivat myös vaihtelua jokapäiväiseen ruokailuun.
− Maistraatti ei hyväksynyt laskuja, koska olin ostanut ruuat yritykseni asiakaskorttia käyttäen, jolloin laskuissa näkyi yritykseni nimi. Ehkä he kuvittelivat, että laitan kulut kirjanpitoon ja veloitan toistamiseen. Näin en todellakaan tehnyt!
Toisen ongelman aiheutti muutos asumisjärjestelyissä. Tarjan äidin nukuttua pois isä ja poika muuttivat 1. huhtikuuta 2008 Tarjan kotiin. Isä kävi Tarjan avustuksella silmäleikkauksissa, joiden jälkihoito vaati tiivistä apua.
− Silloin tietysti asunnon kulut jaettiin osiin. Ja taas maistraatilla oli ongelma, että laskuissa oli minun eikä isän nimi. Tämä vuoksi he eivät hyväksyneet kulukuittejani.
Kuka on vastuussa?
Lapsuudenystävän isä menehtyi heinäkuussa 2009. Tarja hoitaa yhä tämän poikaa ja samalla taistelee oikeuksistaan.
Edunvalvojalle on langennut maksettavaksi ne osat, joita laskuista ei hyväksytty. Kyseessä on isot summat, kokonaisten vuosien kulut.
− Kauheinta oli, ettei maistraatti antanut lainkaan suruaikaa. Asiat lyötiin perunkirjoituksessa eteeni: sinulla on näin ja näin paljon maksettavaa. Katsoin suu auki, että anteeksi mitä?
Alkuun Tarja yritti setviä sotkua omin päin, mutta pian hän huomasi, ettei lakitekstiä tuntematon pärjää omillaan. Parhaillaan hän odottaa asianajajansa kanssa oikeuden päätöstä siitä, onko hän korvausvelvollinen vai ei.
− Olen elänyt hurjimmat vuoteni, kun olen selvittänyt näitä asioita. Ikinä en ole halunnut huijata ketään vaan auttaa ihmisiä, Tarja huokaa.
Kuvat: Colourbox.com
Pettynyt edunvalvoja: Viranomaiset on luotu auttamaan, ei syyllistämään!
Kuka valvoo etujasi? Varo omaisten väärinkäytöksiä!
Määrää jo nyt asioillesi luotettava hoitaja − ota nämä huomioon!
Studio55.fi/Jenni Kokkonen
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.