Perussuomalaisten Tavio ehdotti tonttuagentteja avuksi eduskuntaa vaivaavaan kiistaan: "Esitän, että tuhmuuden mittaaminen ulkoistetaan" – Näin pääministeri Marin vastasi

Perussuomalaisten Tavio ehdotti tonttuagentteja avuksi eduskuntaa vaivaavaan kiistaan kyselytunnilla 2:31
Video: Perussuomalaisten Tavio ehdotti tonttuagentteja avuksi eduskuntaa vaivaavaan kiistaan kyselytunnilla – näin pääministeri vastasi

Eduskunnan vuoden viimeisen kyselytunnin päätteeksi on perinteisesti esitetty yksi kysymys pilke silmäkulmassa. Tänä vuonna perussuomalaisten Ville Tavio ehdotti vastausta eduskuntaa vaivanneeseen kiistaan.

Eduskunnan syys-talvikausi on ollut täynnä tunnetta ja koviakin sanankäänteitä. Varsinkin viime viikkoina hermot ovat kiristyneet eduskunnan molemmilla puolilla: opposition mielestä hallitus on ollut tuhma, hallituksen mielestä oppositio on ollut tuhma. 

– Koska tästä asiasta on epäselvyyttä, esitän että tuhmuuden mittaaminen ulkoistetaan Lappiin sijoitettuun huippuluokan tiedustelukeskukseen, Tavio sanoo.

Keskukselle voitaisiin antaa valtava salainen budjetti, jonka turvin se voisi tarkkailla suomalaisten ja koko maapallon ihmisten tuhmuutta. 

– Massiivinen joukko tontuiksi kutsuttavia agentteja jalkautuu ihmisten ikkunoiden taakse ja silmä- sekä kuulohavainnoin selvittävät kansalaisten käytöstä, Tavio kuvaili. 

Agentit raportoivat tiedoistaan tiedustelukeskuksen johtajalle Pukille.

Pääministeri vakuutti hallituksen tukevan joulupukkia

Tavio kysyi pääministeri Sanna Marinilta (sd.), antaako hallitus toimivaltuudet tälle "erityistehtävää suorittavalle joulupukille".

Pääministeri kiitti kansanedustaja Taviota mainiosta kysymyksestä. 

– Vaikka hallitusohjelmassa näistä [toimintavaltuuksista] ei ole erillistä kirjausta, niin vakuutan, että hallitus tulee pitämään joulupukin toimivaltuuksista täysimääräisesti kiinni, Marin vastasi. 

Hallitus aikoo antaa kaiken tukensa pukin toiminnalle. Marin myös vakuutti, ettei hallitus aio vaihtaa joulun värimaailmaa.

– Joulupukin nuttu pysyy jatkossakin punaisena ja kuusi vihreänä, Marin sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat