Perintötaistelu kuin saippuasarjasta: Yllätyssisko, manipuloiva lanko ja välirikko
Annen ja hänen sisarustensa äidin perinnönjaossa hyvän tilin teki vain asianajaja.
– Silloin ajattelin usein, että jos olisi pesismaila, vetelisin siskoani ympäri korvia, Anne kuvailee tuntojaan raastavan perintöriidan tuoksinassa.
Riitaan meni vain reilut puoli vuotta, mutta sisarusten välit katkesivat lopullisesti.
Siskon käytös yllätti
Annen äiti kuoli vuonna 1997 pitkän sairastamisen jälkeen. Anne ja hänen siskonsa ja veljensä alkoivat jakaa äidin perintöä keskenään.
– Äiti ei ollut tehny testamenttia. Ei kai hän olisi voinut kuvitellakaan, että alkaisimme riidellä tällä tavalla, kun jaettavana ei edes ollut mitään miljoonia, Anne kertoo.
Annen ja hänen veljensä yllätykseksi heidän isosiskonsa alkoi vaatia, että hänen on saatava äidiltä jäänyt talo ja tontti, käytännössä kaikki. Ja vain sillä perusteella, että hän oli sisaruksista vanhin.
– Siskon käytös tuli täytenä yllätyksenä kuin salama kirkkaalta taivaalta. Toisaalta huomasimme veljen kanssa, että sisko puhui kuin eri suulla. Hän esitti sellaisia asioita, joita voi kuulla miehen sanomana.
Anne epäileekin, että siskon silloinen mies painosti ja manipuloi Annen siskoa käyttäytymään niin ahneesti.
– Minä ja veljeni pidimme yllä äidin taloa hänen kuolemansa jälkeen. Siivosimme ja teimme lumitöitä. Siskoni mies sanoi kerran, että pitäkääkin talo hyvässä kunnossa, kun me muutamme siihen kesällä.
Yllätyssisko sai myös osansa
Toinen pommi putosi, kun perunkirjoituksen tehnyt tuomari soitti Annelle.
– Hän sanoi, että istupa nyt tukevasti alas, minulla on sinulle kerrottavaa, Anne muistelee.
Äiti oli vienyt salaisuuden sota-ajalla saamastaan lapsesta hautaan asti.
– Äitini oli syntynyt vuonna 1916, ja hän oli saanut tämän ensimmäisen lapsensa noin vuonna 1936. Hän oli käynyt synnyttämässä lapsen eri paikkakunnalla ja antanut sitten adoptioon.
Annen sisko huolehti, että tämä uusi sisar saisi perinnöstä osansa. Samaan aikaan hän yritti tehdä kaikkensa, ettei Anne saisi mitään.
– Tein tarjouksen kotitalostamme siskolleni ja veljelleni. Sisko vastasi aina vastatarjouksella, vaikka hänellä ei olisi ollut varaa lunastaa koko taloa. Hän oli ollut siihen aikaan jo 10 vuotta työttömänä. Lopulta tuomari puuttui asiaan ja selitti siskolleni, ettei tämä voi antaa katteettomia vastatarjouksia.
Farssin aineksia
Anne kuvailee omaisuudenjakoa farssiksi. Hän esimerkiksi pyysi siskoaan hakemaan äitinsä irtaimistosta mitä halusi. Siskoa eivät lopulta kiinnostaneet mitkään arvokkaat tavarat, vaan hän keräsi muovikasseihin syöpää sairastaneen äidin peruukkeja ja vaatteita.
– Sisko tuli hakemaan joitain pussukoita kahden kuukauden päästä, vaikka hänelle oli ilmoitettu, että ne pitää hakea kahden viikon sisällä. Olin ehtinyt viedä sitten tavarat kierrätykseen, jolloin sisko uhkasi haastaa minut oikeuteen.
Anne sai lopulta äitinsä talon lunastettua, koska sisko oli varaton lunastamaan vastatarjoustaan. Kiusa ei loppunut vielä siihen.
– Sisko ilmoitti verottajalle, että olemme jättäneet veljen kanssa maksamatta perintöveroja. Emme olisi edes voineet maksaa niitä vielä, koska lainhuudatusta ei oltu tehty. Hän teki sen joko piruuttaan tai tyhmyyttään, Anne tokaisee.
Puolen vuoden riidasta asianajaja kuittasi palkkiota yli 30 000 markkaa. Jaettavaa oli äidin talon ja tontin lisäksi noin 100 000 markkaa käteisvaroja.
Oma testamentti jo tehty
Anne kertoo, että teki miehensä kanssa oman testamentin samoihin aikoihin, kun tappeli itse perinnöstään.
– Parasta olisi kuitenkin käyttää omaisuutensa pois eläessään, ettei mitään jäisi riideltäväksi.
Siskonsa lasten vuoksi Anne on yrittänyt pitää välit siskoonsa muodollisina viimeiset vuodet.
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.
Uusimmat
-
07:49
TPS-kulisseissa käänne – johtoportaaseen uusi nimi eduskunnasta
-
07:01
Päivittäinen kipu varjosti Ilarin, 29, elämää – nyt ex-ammattiurheilija on osa jättimäistä suomalaisilmiötä: "Tässä pysytään"
-
06:55
Ainakin sata ihmistä kuollut hääjuhlassa Irakissa
-
06:50
Ilves kirouksen kourissa SM-liigassa – Antti Pennanen kommentoi merkittävää ongelmaa: "Se on todella vaikeaa"
-
06:45
Tuleeko MM-kalenteriin palaavasta kisasta Rovanperän näytös? Chilen rallissa suomalaiskuskille osuvat erikoisuutensa
-
06:45
Nämä ruoat voivat pienentää sydän- ja verisuonitautien riskiä – syötkö jo?
-
06:42
Kansalaisaloite Venäjän Maarianhaminan-konsulaatista keräsi 50 000 allekirjoitusta – etenemässä eduskuntaan
-
06:32
Hollywood-tuotannot lamauttanut käsikirjoittajien lakko päättyy
-
06:27
Neljän lapsen yksinhuoltaja etsii kuumeisesti uutta asuntoa Helsingin vuokrakurimuksessa: "Olen peloissani"
-
06:05
Niko Ranta-aho kertoo kirjassaan, kuinka sai kuulla Sofia Belórfin ja Stefan Thermanin suhteesta – totuuden kertoi Martina Aitolehti
-
06:04
SM-liigan huutelukohussa rajuja epäonnistumisia, Lauri Marjamäen tulevaisuus tapetilla – Petteri Sihvoselta kova paljastus Kiekko-Espoosta
-
05:50
Tuomari: Trump yliarvioi omaisuuttaan miljardeilla saadakseen parempia sopimuksia
-
05:50
Mies keksi kavalan keinon kiertää ex-kumppaninsa sosiaalisen median estot – rakkaudentunnustukset perille 0,01 eurolla
-
05:37
Zelenskyi: Hyviä merkkejä nähtävissä – MTV seuraa sotaa
-
05:32
Koulukiusaaminen on liian laimea sana – rikosilmoitus kannattaa tehdä matalalla kynnyksellä
-
05:11
Ammattiliittojen mielenilmaukset jatkuvat tänään – pääministeri Orpo tapaa työmarkkinajohtajia
-
23:43
Zelenskyi videopuheessaan: "Pakotteet eivät riitä pysäyttämään Venäjän aggressiota" – MTV seuraa sotaa
-
23:39
IEA: Sota Ukrainassa on vauhdittanut vihreää siirtymää
-
22:54
MTV Uutiset Detroitissa: Joe Biden kävi osoittamassa tukeaan lakkoilijoille – Trump syyttää suunnitelmiensa kopioinnista
-
22:20
Suomi väänsi savessa – arvokas voitto karmealta kentältä
-
Lataa lisää