Perhe löysi emoaan huutavan hirvenvasan, ja ruokki sitä ternimaidolla – Eemi-vasa saa isona oman haaremin Ranualta

Hirvi murtautui perheen kotiin Yhdsvalloissa 1:33
Video: Yhdysvaltalainen perhe yllättyi, kun hirvi murtautui sisään asuntoon.

Haapavetisen perheen äitienpäivä oli tänä vuonna ikimuistoinen, kun navetan lähistöltä löytyi pieni hirvenvasa. 

Karoliina Törmälehto kertoo saaneensa viime äitienpäivän aamuna yllättävän puhelun.

– Mieheni soitti, että saako hän ottaa hirvenvasan lemmikiksi, Törmälehto kertoo naureskellen.

Törmälehdon mies oli menossa aamutoimiin navettaan, kun kuuli lähistöltä outoja, itselleen tuntemattomia eläimen ääniä. Jonkin aikaa pihapiiriä ja läheistä metsänreunaa tutkittuaan mies oli löytänyt kompuroivan ja hädissään huutavan hirvenvasan. 

Emoa ei koskaan löytynyt

Kun Törmälehto oli lähdössä itsekin ihmettelemään löytöä, vasa oli hiippaillut jo heidän pihaansa, ja yritti päästä sisälle koiratarhaan. Törmälehto kertoo sen olleen hyvin hellyydenkipeä, ja se olisi seurannut taloonkin sisälle.

Törmälehto soitti välittömästi poliisille, joka kertoi etteivät he olleet saanet tietoa hirvikolareista tai mahdollisen emohirven näköhavainnoista. Naapurit etsivät emoa lähialueilta, ja Törmälehtokin huhuili sitä vielä seuraavana yönä, mutta sitä ei koskaan löytynyt.

Perhe soitti Ranuan eläinpuistoon, josta ohjeistettiin juottamaan vasalle ternimaitoa parin tunnin välein, koska Törmälehdolla oli omia vasikoita navetassa. Ja nälkä vasalla olikin.

– Omatkaan vasikkani eivät juo näin paljoa maitoa pullosta, Törmälehto sanoo. 

Hän kuvailee hänen lapsensa olleen ikionnellisia saadessaan syöttää vasaa. Vaikka Törmälehto mieluummin näkisi vasan villinä, sen tarina sai kuitenkin olosuhteisiin nähden onnellisen lopun, ja perhe ikimuistoisen päivän.

– Olisin mielelläni ottanut vasan lemmikiksi, mutta se on laitonta, Törmälehto naureskelee. 

Vasa matkasi eläinpuistoon auton takakontissa

Seuraavana päivänä Ranuan eläinpuistosta soitettiin, että he ottavat vasan sinne. Törmälehto lähti kuljettamaan vasaa autonsa takakontissa, jossa oli koiraverkko.

– Se painoi noin 10 kiloa, eli vähemmän kuin koirani.

Vasa jää loppuelämäkseen ihmisten hoiviin, koska kesyyntyneitä vasoja ei voi enää vapauttaa luontoon.

Vasan kohtalo ei kuitenkaan ole pahin mahdollinen. 

Aluksi vasaa luultiin lehmäksi, joten se suostuttiin ottamaan laumaan. Yleensä Ranuan eläinpuisto ottaa vain lehmävasoja. Myöhemmin vasa kuitenkin paljastui sonniksi, mutta sen onneksi Ranuan laumassa oli sonnin paikka avoinna. Vasa sai nimekseen Eemi.

– Se saa siellä isona oman haaremin, Törmälehto kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat