Ilves Ähtärissä, kettu Korkeasaaressa, karhu Ranualla – villit eläimet pääsevät joskus eläinpuistoihin tuhoisin seurauksin

Luonnossa elävän petoeläimen tunkeutuminen eläintarhaan on Suomessa harvinaista, muttei täysin ennenkuulumatonta. Tuorein verisesti päättynyt tapaus sattui viime viikonloppuna Ähtärissä, jossa villi ilves tappoi yhteensä kolme eläinpuiston kuusipeuraa ja kaksi kaurista.

– Ihan tällaista en tiedä koskaan meillä tapahtuneen, kommentoi tapausta eläinpuiston intendentti Heini Niinimäki.

Täysin varmaa tietoa siitä, miten ilves pääsi kokonaan aidoilla ympäröityyn eläintarhaan, ei ole.

– Kyllähän ilves on hyvä kiipeämään, Niinimäki kuitenkin toteaa.

Niinimäen mukaan tapauksessa on poikkeuksellista myös se, että ilves oli ylipäätään halunnut tulla eläinpuiston alueelle. Sekä ihmisten että eläinpuiston omien petoeläinten hajujen takia alue ei yleensä ole mieluinen paikka luonnossa eläville petoeläimille.

– Tämä ei missään tapauksessa ollut minusta tyypillinen vaan lähinnä poikkeuksellinen tilanne, Niinimäki painottaa.

Poliisi lopetti ilveksen eläinpuistossa liikkuvien ihmisten turvallisuuden ja eläinpuistolle koituneiden vahinkojen takia. Poliisin mukaan ilves oli menettänyt luontaisen ihmisarkuutensa ja päästi ihmiset noin kymmenen metrin etäisyydelle.

Niinimäen mukaan tilanne eläinpuistossa oli maanantaina aamupäivään mennessä palannut normaaliksi.

Linnut päätyivät saaliiksi Ranualla ja Helsingissä

Ranuan eläinpuiston toimitusjohtajan Tommi Hinnon mieleen tulee yksi vastaava tapaus. Ranuan eläinpuiston alueelle tunkeutui vuonna 1995 karhu, joka tappoi joitakin vesilintuja. Karhua väijyttiin, mutta se ei enää palannut eläinpuiston alueelle.

– Se on ainoa isompi keissi meillä, Hinno sanoo.

Ähtärin eläinpuiston tavoin myös Ranuan eläinpuisto on täysin aidattu. Hinnon mukaan eläin voi kuitenkin päästä aidan läpi, jos se päättää voimalla yrittää.

Myös Helsingin Korkeasaareen on toisinaan eksynyt eläintarhan ulkopuolisia eläimiä, mutta eläintenhoidon johtajan Nina Trontin mukaan on hyvin harvinaista, että villin eläimen saapuminen alueelle johtaa Korkeasaaren asukkaan kuolemaan.

– Useita vuosia sitten meillä kettu pääsi flamingojen kimppuun ja menetimme koko flamingoparven. Kyllä meillä on tällaisia tilanteita ollut, mutta ei kovin usein.

Tauteja ja säikyttämistä

Villit eläimet voivat paitsi tappaa eläinpuistojen asukkaita myös muun muassa tartuttaa tauteja. Tämä riski on tiedostettu sekä Ähtärissä, Ranualla että Korkeasaaressa, ja asiaa tarkkaillaan jatkuvasti.

– Seuraamme koko ajan lähialueen ja lähimaiden tautitilannetta, Niinimäki Ähtäristä kertoo.

Hänen mukaansa eläimiä voidaan tarvittaessa siirtää sisätiloihin, jos on vaarana, että eläimet voisivat saada tartunnan.

Ranuan puiston toimitusjohtaja Hinno puolestaan kertoo, että eläinten terveyttä seurataan muun muassa ulosteista otetuilla näytteillä. Lisäksi kaikkien puistossa kuolleiden eläinten kuolinsyy selvitetään.

Luonnosta puistoihin harhautuvat eläimet voivat myös vaikuttaa vierailijoiden päivään sekä säikäyttää puiston asukkeja.

Korkeasaaren Trontti muistaa tapauksen, jossa saareen uinut hirvi oli hypännyt eläinaitaukseen ja säikyttänyt aitauksen asukkaat. Tapauksen vuoksi lauttaliikenne saareen pysäytettiin ennen kuin vierailijat ehtivät saareen. Poliisi lopetti hirven. 

Korkeasaaren apinaa verrattu jo kehonrakentaja Arnold Schwarzeneggeriin 2:20

Video: Korkeasaaren julkkisapinaa on verrattu jopa Arnold Schwarzeneggeriin. 

Lue myös:

    Uusimmat