Roskapussista löytynyt Rocky oli niin huonossa kunnossa, ettei se jaksanut edes nostaa päätään. Toipumassa olevan koiran kohtalo on herättänyt laajaa huomiota sosiaalisessa mediassa.
Philadelphian luoteispuolella tehtiin viime viikolla järkyttävä löydös. Kadulla olleen roskapussin sisältä löytyi nälkiintynyt ja erittäin heikossa kunnossa oleva koira. Eläimen löytäneen ohikulkijan mukaan Rocky-koira ei jaksanut edes nostaa päätään.
Koiraparka toimitettiin välittömästi eläinsairaalaan, jossa sitä hoidettiin useiden päivien ajan. Lopulta GoodBoy Dog Recovery -järjestön perustaja Colleen Bell sai soiton asian tiimoilta ja otti Rockyn hoiviinsa sen päästyä pois klinikalta.
– Rocky kävi kuoleman porteilla, mutta se on taistelija. Sillä on vahva elämäntahto, Bell sanoo.
Nyt Rocky syö ja juo, ja se on alkanut saada painoaan takaisin. Sitä hoitavan eläinlääkärin mukaan koira on toipunut hyvää tahtia.
– Rocky on alkanut liikkumaan omatoimisesti ja pitämään päätään pystyssä. Se pystyy jo seisomaan hieman pidempään ilman tukea. Nämä ovat kaikki erittäin myönteisiä asioita, kertoo eläinlääkäri Amy Smagala Twin Tails -eläinklinikalta.
Eläinrääkkäystutkinta käynnissä
Tapauksesta on käynnistetty eläinrääkkäystutkinta. Pennsylvanian osavaltion eläinsuojelujärjestö on ottanut tapauksen selvitykseensä.
Tiedoista, jotka johtavat Rockyn heitteille jättäneen henkilön pidättämiseen, on luvattu 2 500 dollarin palkkio.
– On olemassa muitakin vaihtoehtoja kuin näännyttää koira ja heittää se roskasäkkiin, Bell ärähtää.
Rockyn toipumista seuraa sosiaalisessa mediassa tuhansia ihmisiä. Bellin mukaan moni on myös lahjoittanut rahaa eläinlääkärikulujen kattamiseen.
– Ihmiset ovat hyvin kiintyneitä häneen ja se todella lämmittää sydäntäni.
