2000-luvun legendaarinen radio-ohjelma Peltsi & Juuso tekee paluun.
Mikko "Peltsi" Peltolan ja Juuso Myllyrinteen radio-ohjelma Peltsi & Juuso palaa ensin radion aamuihin ja sitten videopodina Yle Areenaan tulevana kesänä.
Ikimuistoinen aamuohjelma kuultiin ensin Radiomafian ja myöhemmin YleX:n taajuuksilla 2000-luvun alussa.
Aamukaksikkoa kuullaan Yle 100 -juhlavuoden kunniaksi Yle Radio Suomen kesäaamuissa 6. heinäkuuta alkaen viikon ajan arkisin kello 6.00–8.00.
Radioviikon jälkeen kaksikolta kuullaan viikoittainen videopodcast Yle Areenassa.
Lue myös: Kun kätilön epäilys osoittautui oikeaksi, laskeutui musta verho Mikko "Peltsi" Peltolan ylle
Zuppi zahvia -sarjassa ystävykset päivittävät kuulumisia vuosiksi laiskaksi jääneen yhteydenpidon jälkeen – etäyhteyden välityksellä kahvikupillisen ääressä. He lupaavat, ettei tarkoitus ole kuitenkaan jutella vain niitä näitä.
– Molemmat tuodaan pöytään yksi tarina, jota toinen ei ole vielä kuullut, Juuso kertoo.
Samalla kaksi erilaista maailmaa törmää, kun Suomen metsissä viihtyvä erämies ja Yhdysvalloissa asuva bisnesorientoinut nörtti vertailevat arkeaan.
Peltsi & Juuso – Zuppi zahvia Yle Areenassa torstaisin 9.7. alkaen. Kahdeksanosainen sarja kuullaan myös audioversiona Radio Suomessa lauantaisin.
